77

Antti Torvinen

Leppävirta, Pohjois-Savo
pelastusryhmänjohtaja, 44

Olen Antti Torvinen, 44-vuotias perheenisä ja pelastusalan ammattilainen Timolasta. Työskentelen Pohjois-Savon pelastuslaitoksella pelastusryhmänjohtajana ja opiskelen työn ohella päällystötutkintoa. Perheeseeni kuuluu puoliso ja kolme poikaa.
Liikunta on tärkeä osa vapaa-aikaani – erityisesti toiminnallinen urheilu, jossa olen saanut edustaa Suomea MM-kilpailuissa.
Yhteisöllisyys, turvallisuus ja perheiden arjen tukeminen ovat minulle tärkeitä arvoja. Haluan edistää käytännönläheisiä ratkaisuja kuntamme kehittämiseksi – niin palveluissa, taloudessa kuin kylien elinvoimassa. Myös liikuntamahdollisuuksien ja hyvinvoinnin tukeminen ovat minulle sydämenasioita.

Vaaliteemat

Yhteisöllinen ja turvallinen arki

Jokaisella tulee olla mahdollisuus hyvään ja sujuvaan arkeen asuinpaikasta riippumatta. Kunnan on tuettava perheitä, huolehdittava arjen sujuvuudesta ja edistettävä yhteisöllisyyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta kaikissa elämänvaiheissa.

Kylien elinvoima ja palvelut lähelle

Kylien elinvoimasta huolehtiminen on koko kunnan etu. Lähipalvelujen säilyminen ja kehittäminen on tärkeää, samoin sujuva liikkuminen kaikkialta kunnan alueelta. Tarvitaan pitkäjänteistä suunnittelua ja käytännönläheisiä ratkaisuja.

Tasapainoinen talous – vastuullisia ratkaisuja

Kunnan taloutta on hoidettava viisaasti, jotta tärkeimmät palvelut voidaan turvata myös tulevaisuudessa. On tärkeää suunnitella resurssien käyttöä pitkäjänteisesti ja pitää huolta siitä, että rahat riittävät olennaiseen ilman ylimääräistä verotaakkaa.