Olen 64-vuotias, ammatiltani terveydenhoitaja. Jäin eläkkeelle tämän vuoden alusta ja nyt siis virallinen titteli on eläkeläinen. Perheeseeni kuuluu aviomies ja koira. Minulla on kolme aikuista lasta ja kuusi lastenlasta. Lapset asuvat Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla. Harrastan monenlaisia asioita, lenkkeilen koiran kanssa, tykkään liikkua luonnossa, marjastaa ja sienestää. Luonto ja eläimet vat minulle tärkeitä ja luonnon suojeluun liittyvät asiat ovat lähellä sydäntä. Harrastan myös puutarhanhoitoa, käyn kuntosalilla ja vesijuoksemassa. Myös karaokelaulu kuuluu harrastukseni piiriin. Katson mielelläni elokuvia ja tv sarjoja ja kuuntelen musiikkia samalla kun kudon villapaitoja ja muita neuletöitä.
Tällä hetkellä en ole kuntapolitiikassa mukana, olen sen suhteen "paluumuuttaja" eli viimeksi olen ollut kunnanvaltuutettuna 25 vuotta sitten. Nyt olen ehdokkaana kunnallisvaaleissa Lestijärvellä numerolla 4 Keskustan listoilla. Pyrin olemaan ennakkoluuloton, helposti lähestyttävä ja ihmisiä kuunteleva sekä tekemään päätöksiä parhaan mahdollisen tietämykseni mukaan kuntalaisten ja yhteisen edun hyväksi.
Päätöksenteossa perehdyn asioihinn ennakkoluulottomasti ennen kuin muodostan oman mielipiteeni. Kuuntelen kuntalaisia ja heidän toiveitaan. Haluan olla omalta osaltani kehittämässä kuntaa, jossa on hyvä asua ja elää ja joka houkuttelee uusia asukkaita muuttamaan paikkakunnalle.
Peruspalveluiden sekä lasten ja nuorten hyvinvointia tukevien palveluiden turvaaminen lähipalveluina. Terveydenhuollon peruspalveluiden tulee olla saatavana omassa kunnassa olevassa sote-pisteessä. Lasten terapiapalvelut ja nuorten matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut on turvattava vähintään nykyisellä tasolla helposti lähellä saatavana.
Vanhuksista huolehtiminen, hyvä hoito on turvattava joko kotiin tuotettuina palveluina tai palveluasumisena. Jos kotona asuminen ei ole enää turvallista, tulee hoivapaikka saada mahdollisimman nopeasti mielellään lähellä kotipaikkaa.