Olen 60-vuotias maanviljelijä Liedon asemalta. Perheeseeni kuuluu vaimo, kolme aikuista lasta ja kolme lastenlasta. Ilokseni olen saanut olla mukana kuntapolitiikassa monipuolisissa luottamustehtävissä jo usean vuoden ajan: kaupunginvaltuutettuna (3 kautta), teknisen lautakunnan puheenjohtajana, kaavalautakunnan varapuheenjohtajana sekä viimeisimpänä keskustan paikallisyhdistyksen puheenjohtajana.
Yhteisten asioiden hoitaminen ja kuntalaisten edun ajaminen oli syy miksi lähdin aikoinaan ehdokkaaksi ja tästä saan edelleen paljon merkitystä arkeeni. Varsinkin tulevalla kaudella Liedossa eletään mielenkiintoisia aikoja, kun keskustan kehittämishanke alkaa ja työn alle tulee visio 2070-2080. Tavoitteeni on olla myötävaikuttamassa esimerkiksi Liedon oman uimahallin toteutumiseen näissä. Tärkeää on myös se, että takaamme turvalliset liikenneväylät erityisesti koulumatkoille. Alueita koskevassa päätöksenteossa lupaan kuunnella ja ottaa huomioon asukkaiden mielipiteet ja tarpeet.
Olen luonteeltani auttavainen ja ahkera, ja pyrin omalla toiminnallani saattamaan ihmisiä yhteen. Yhdessä tekeminen ja alueiden aktiivisuuden ylläpitäminen motivoi minua niin politiikassa kuin vapaa-ajalla. Monesti ensimmäisten kunnon lumien aikaan olen ajanut moottorikelkalla hiihtoladut niin perheen kuin naapureiden iloksi.
Arjen kiireistä parhaiten palauttaa mökkisaunan lämmittäminen ja lampeen pulahtaminen kesät talvet. Toinen minulle rakas harrastus on moottoripyöräily, ja toisinaan kesäiltaisin pistämme kyläläisten kanssa lentopallopelit pystyyn.
Kaupunkia tulee kehittää rohkeasti viihtyisäksi pikkukaupungiksi. Tämä edellyttää esimerkiksi läpikulkevan valtatien siirtämistä muualle.
Koko kunnan alueella tulee taata turvalliset koulumatkat/pyörätiet. Elävistä kylistä ei kouluja pidä lopettaa.
Vakaa, vastuullinen talous pitää meidät vetovoimaisena ja haluttuna kaupunkina, niin asukkaille kuin yrityksille.
Oman uimahallin investoiminen keskustan alueelle on otettava seuraavan kauden tavoitteeksi.