19

Hanna Luukinen

Liminka, Pohjois-Pohjanmaa
maatalousyrittäjä, 41

Hei, Olen toimelias maitotilan emäntä Limingan Kiiskilänkylästä.
Olen pian 42-vuotias kahden teinin äiti.
Olemme kohta 20-vuotta pyörittänet mieheni kotitilaa maltillisesti kehittäen ja tuotantoa tehostaen. Meillä on navetassa n 40 lypsävää ja lisäksi pellot ja metsää hoidettavana.
Luonto arvot ovat minulle tärkeitä ja saankin pääni nollattua parhaiten luonnossa kulkemalla.
Vapaa-ajalla tykkään reissata, pääasiassa kotimaassa , kiertäen eri retkikohteita.
Viimekesänä hurahdin uudelleen pyöräilyyn ja siinä jos jossain saa innostuksen elämyksiä, kun ylittää itsensä.
Kuluneella valtuustokaudella olen toiminut Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan tehtävässä, tässä onkin päässyt opettelemaan ihan uusia asioita on on ollut äärimmäisen mielenkiintoista työtä.
Olen karsinut edellisiä luottamustoimia , että minulla olisi riittävästi aikaa toimia vastuullisessa valtuutetun tehtävässä.
Luonteeltani olen tekijä ja innostuja. Innostun asioista helposti ja jos jotain lupaan, sen pidän. Olen luova ja pääni pursuaa ideoita jatkuvalla syötöllä.

Vaaliteemat

Lapset ja Nuoret

Lasten ja nuorten asiat ovat minulle äärimmäisen tärkeät ja olenkin päässyt pureutumaan niihin olemalla vuosia mukana eri vanhempaintoimikunnissa. Lapsi rikas kunta tarvitsee jatkuvaa seurantaa lasten ja nuorten asioissa.

Yrittäjät , kuntamme kivijalka

Yrittäjät (jota itsenki edustan) ovat tärkeä osa kuntaa ja sen elinvoimaa. Limingassa on tehokasta yrittäjyyttä ja tahdon olla mahdollistamassa, etä näin on myös jatkossa.

Syrjäkylät, kunniaan.

Syrjäkylät on kesto teema ja sitä ei sovi unohtaa. Me syrjäkylien ihmiset olelle aivan oma heimonsa ja tätä on syytä vaalia tarkasti. Taajaman ulkopuoliset kylät mahdollistavat vapaamman asumisen ja täällä on tilaa hengittää. Suosittelisin kaikkia kokeilemaan asua vuosi kaukana taajamasta. Itselläni kaupaan on matkaa n 17km.