Olen asunut Limingassa vuodesta 2007 alkaen ja viihdyn mainiosti. Olen kotoisin Pudasjärveltä, missä vanhempani asuvat edelleen.
Olen neljän 8-20-vuotiaan lapsen isä. Olen eronnut ja kolme vanhinta lasta asuvat kanssani.
Työskentelen Ramboll Finland Oy:llä rakennesuunnittelun projektipäällikkönä eli päivätyö Oulussa on "leipälajini".
Vapaa-aikani kuluu urheillessa ja toimin Limingan Niittomiesten painijaoston puheenjohtajana. Ohjaan 3-6-vuotiaille ja heidän vanhemmilleen nallepainia sekä lisäksi nuorille ja aikuisille suunnattua treeniä.
Limingan kunnan järjestämät liikuntapalvelut ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet on turvattava jatkossakin. Kuntalaisilla on oltava mahdollista harrastaa liikuntaa kotikunnassaan. Liikkeen on todettu olevan hyvä lääke monenlaiseen vaivaan.
Yleiseen hyvinvointiin satsattava ja katsottava pidemmälle tulevaisuuteen. Nuorten syrjäytymiskierre katkaistava. Kunnan palvelutarjonta säilytettävä ja turvattava tulevaisuudessakin. Kunnan vetovoimaa lisättävä uusille asukkaille ja yrityksille.
Koulutuksesta ei saa leikata nykyisellä tavalla. Esimerkiksi aikuiskoulutus on hyvin tärkeässä osassa yhteiskunnassamme.