Kuntavaaliehdokas Limingasta.
Olen koulutukseltani insinööri ja työskentelen kehityspäällikkönä kansainvälisen teollisuusyrityksen investointipalveluiden alueella. Meidän perheemme koostuu meistä kahdesta, minusta ja puolisostani. Meille Liminka on rakas kotikunta, paras paikka asua.
Työtehtävissäni olen oppinut hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia, rakentamaan yhteyksiä ja kehittämään ratkaisuja, jotka toimivat käytännössä. Kokemukseni monimutkaisista projekteista on vahvistanut kykyäni löytää olennaiset kysymykset ja vastaukset, jotka vievät asioita eteenpäin. Tämä osaaminen antaa minulle vahvan pohjan edistää myös kuntamme kehitystä ja hyvinvointia.
Pidän inhimillisyyttä ja kuntalaisten todellista kuulemista päätöksenteon tärkeimpinä lähtökohtina. Tiukassakin taloustilanteessa on muistettava, että päätösten tarkoitus on edistää ihmisten hyvinvointia. Kuntatalous ei ole itsetarkoitus, vaan väline siihen, että jokaisella kuntalaisella on hyvä arki.
Limingassa on valtavasti potentiaalia. Haluan tehdä työtä sen eteen, että nykyiset asukkaat ja yritykset viihtyvät täällä, ja että kunta houkuttelee myös uusia asukkaita ja yrityksiä.
Vapaa-ajallani harrastan lukemista, opiskelua, kävelyä, pyöräilyä ja matkustamista. Nämä tarjoavat minulle paitsi rentoutumista myös inspiraatiota, jota haluan hyödyntää kuntamme kehittämisessä.
Elämänasenteeni on: ”Asenne ratkaisee aina!”
Kuntavaalit 2025 Liminka
Kuntavaaliehdokas
• Mahdollistetaan viihtyisää ja yhteisöllistä senioriasuntotarjontaa, kuin myös huomioidaan muutenkin ikääntyvien ihmisten palvelut.
• Tarvitaan omakotitaloa helpompia asumismuotoja kuntalaisille, jotka elämänvaiheessaan kaipaavat kevyempää asumista. Edistetään rivitalojen ja kerrostalojen rakentamista sopiviin sijainteihin (huomioidaan naapurit).
• Tarvitaan kohtuuhintaisia viihtyisiä vuokra-asuntoja, jotka voivat toimia myös porttina Liminkaan muuttaville.
• On hyödynnettävä vahvuutemme: mahdollisuus tarjota suuria tontteja edullisesti ja hyvällä sijainnilla Oulun ja Raahen välissä.
• Nykyisillä asukkaillamme pitää olla viihtyisää ja turvallista asua Limingassa. Yrityksillä tulee olla menestyksen edellyttämät puitteet.
• Meillä pitää olla houkuttelevat olosuhteet myös uusille asukkaille ja yrityksille. Käytetään kilpailuvaltteina Limingan omia vahvuuksiamme, eikä yritetä kilpailla samoilla vahvuuksilla naapurikuntien kanssa. Yritysten suuntaan tarvitaan erityistä aktiivisuutta.
• Kuntalaisten hyvinvointi on päämäärä - kuntatalous on väline.
Syntyvyys on laskusuunnassa, ja tarvitsemme lisää kuntalaisia sekä muuttoliikkeen että syntyvyyden kautta. Vanhemmuus on suuri lahja ja se on myös voimavaroja vaativa elämänvaihe. Voi olla, että tukiverkkoja ei ole riittävästi ja se on yksi syy, miksi lasten saaminen pelottaa. Elämäntilanteet voivat myös muuttua yllättäen, ja on kaikkien etu, että vanhempia tuetaan jaksamisessa – se on inhimillistä ja oikein.
Kunnan tulee kuunnella pienten lasten vanhempia ja tarjottava monipuolisia tukimuotoja. Lepo ja palautuminen ovat vanhemmalle yhtä tärkeitä kuin käytännön apu.