12

Matti Jääskeläinen

Liminka, Pohjois-Pohjanmaa
edustaja, 37

Olen 37-vuotias perheenisä Limingasta. Muutimme Liminkaan 2018, asumme Okkosenrannassa. Olen ensimmäistä kertaa ehdolla kuntavaaleissa, mutta minulla on kokemusta eri luottamustoimista. Olen koulutukseltani merkonomi (myynti ja markkinointi), olen työskennellyt viimeiset 12 vuotta perheyrityksessä laskutuspalvelu Omapaja Oy:ssa. Olen seurannut ja vaikuttanut politiikkaan sivusta jo pidempään, ja nyt koen tärkeäksi lähteä ajamaan kuntalaisten etuja Limingassa. Kuntalaiset saavat minusta edustajan, joka on helposti lähestyttävä, tavoitteellinen ja aikaansaava, sopivan sähäkkä yhteisten asioiden hoitaja.

Vaaliteemat

Lapset ja nuoret keskiöön

1.Lapsivaikutusten arviointi, jolla selvitetään, miten päätökset vaikuttavat lapsiin.

2.Monipuoliset vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet.

3.Turvalliset ja viihtyisät leikki- ja oleskelualueet.

4.Toimiva joukkoliikenne ja turvalliset kävely- ja pyöräilyreitit.

5.Kiusaamisen ja syrjäytymisen ehkäiseminen.

6.Yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa, jotta palvelut olisivat mahdollisimman toimivia.

Perheiden hyvinvointi


1.Perheiden tukeminen ja vanhemmuuden ohjaus

2.Riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.

3.Laadukkaat varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelut.

4.Yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa, jotta palvelut olisivat mahdollisimman toimivia.
5.Yhteistyö seurakunnan ja kunnan välillä, esim. perhetyö.

Vireä elinkeinoelämä

1.Joustavat kaavoitusratkaisut ja nopeat päätöksentekoprosessit ovat tärkeitä.

2.Elinvoimapalveluiden on vastattava yritysten ja asukkaiden tarpeisiin joustavasti ja nopeasti.

3.Liminka sijaitsee keskeisellä paikalla valtateiden 4 ja 8 varrella, mikä tekee siitä houkuttelevan paikan yritystoiminnalle.

4.Liminka panostaa jatkuvasti elinkeinoelämän kehittämiseen ja uusien työpaikkojen luomiseen.