Nuorisovaltuuston myötä (2022-2025) omistan kokemusta kunnallisesta vaikuttamistoiminnasta, sillä olin nuorisoedustajana parin lautakunnan kokouksissa vuosina 2022-2024.
Olen politiikasta kiinnostunut nuori, joka uskaltaa puhua ja keskustella aiheesta kuin aiheesta. Kanssani on helppo tehdä yhteistyötä sekä vaivatonta keskustella, ja kunnianhimoisena ihmisenä teen toimia edistääkseni asioita. Kuuntelen kuntalaisia, enkä pelkäämättömänä aio jäädä kokeneiden valtuutettujen jalkoihin.
Pyriin empaattiseen ja maalaisjärkiseen toimintaan. En mieti, mitä minä haluan, vaan mietin, mikä on kuntalaisille paras vaihtoehto tai tilanne aiheesta riippuen. Olen optimistinen ja johtajaluonteinen tulevaisuuden tekijä, ja toivonkin pääseväni tekemään yhteistyötä eri tahojen kanssa.
Minulle kuntalaisten etu on kaiken edellä iästä, sukupuolesta, ihonväristä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta riippumatta. Loimaata rakennetaan tulevaisuuteen, ja haluankin olla luomassa jokaiselle kuntalaiselle oikeudenmukaista, viihtyisää ja kodikasta Loimaata.
Loimaalaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista on ollut huolestunutta keskustelua jo nuorisovaltuustossa. Haluan vaalikauteni aikana olla edistämässä lasten ja nuorten hyvinvointia, sillä nuorissa on tulevaisuus. Heihin kohdistuvat suorituspaineet, heidän ruokailutottumuksensa, mielenterveytensä ja muut hyvinvointiin liittyvät asiat eivät ole leikin asia. Täytyy löytää konkreettisia ratkaisuja asian parantamiseksi. Tämä korostaisi myös Loimaan nuorisoläheisyyttä: kaupunki, jossa nuorista pidetään huolta. <3
Loimaalaisten keski-ikä on korkea, joka pakottaa pitämään huolta myös meidän vanhuksista. Tulevaisuuden vanhusten määrää ei voi ikinä kunnolla ennustaa, joten siksi heidän kanssaan tulee elää nykypäivän tarpeiden mukaan. Heille tulee tarjota heidän tarvitsemansa palvelut, sekä mahdollistaa eri harrastus- ja liikuntamuotoja, varsinkin yksinäisille vanhuksille. Mielestäni hienoa olisi saada "Kauppala-bussi", jotta vanhukset, jotka eivät kykene ajamaan autoa, eivätkä läheiset kerkeä auttamaan, saisivat bussikyydin kauppaan ja takaisin. Tätä lähtisin varsinkin ajamaan eteenpäin, jos minut valitaan!
Loimaalla on monta upeaa yritystä ja monta ahkeraa tekijää, eikä heitä tule missään nimessä jättää huomiotta! Kaupungin tulee ylläpitää sen yrittäjähenkisyys, sekä mahdollistaa esimerkiksi tyhjien tilojen vuokraus innokkaille aloitteleville yrittäjille. Kannustan kaikenlaista yrittäjyyttä, ja pyrin toiminnallani kannustamaan yrityksiä kasvamaan ja lisäämään toimintaansa. Yritysten mielipiteitä ja palautteita tulee kuulla, ja edistää kaupungin toimintaa sen mukaan. Yhteistyö tekijöiden ja kaupungin välillä on tärkeää, ja tahdonkin olla edistämässä yrittäjähenkistä Loimaata.