Tarjoan kokemusta, asiantuntemusta ja rohkeutta Loimaan kuntavaaliin. Olen pitkän linjan Keskusta-vaikuttaja. Nykyisiä luottamustehtäviä ovat varavaltuutettu, Loimaan koulutuskuntayhtymän tarkastuslautakunnan jäsen, kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsen. Loimaan Kotipesä Oy:n hallituksen jäsen. Olen koulutukseltani kasvatustieteen tohtori ja tein työurani sosiaalialan lehtorina ensin lähihoitajakoulutuksessa ja sitten Turun ammattikorkeakoulussa. Nykyisin toimin kevytyrittäjänä koulutuksen ja työnohjauksen alalla. Harrastan Lions-toimintaa, lentopalloa, kirjoittamista ja metsänhoitoa. Olen Suomen Tietokirjailijat ry:n jäsen.
Loimaan torikeskustaa on suunniteltu pitkään. Nyt olisi aika jo saada konkreettista muutosta aikaan. Tori on vetovoima- ja viihtyvyystekijä.
Uusi liikuntahalli tarvitaan Loimaalle, jotta kaikille ryhmille on liikuntavuoroja tarjolla. Jos halli rakennetaan keskuskoulun yhteyteen, niin se palvelee myös koulun liikunnan opetusta.
Katuvalaistus on Loimaalla pimeään aikaan varsin huono. Katujen talvikunnostuksessa, aurauksessa on myös parannettavaa.