34

Pentti Jussilainen

Loimaa, Varsinais-Suomi
Liiketoimintajohtaja, 64

Olen Pentti Jussilainen, 64-vuotias, intohimoinen politiikan ja yhteiskunnan tapahtumien seuraaja. Olen syntynyt Kojonkulmalla ja asettunut Virttaan kylään 80-luvun puolivälissä. Perheeseemme kuuluvat vaimoni Jatta sekä vähän yli kaksikymppiset lapsemme Janita ja Aleksi. Sotilasarvoltani olen reservin yliluutnantti.

Päälle nelikymmenvuotisen työurani olen tehnyt valtaosin kansainvälisen Euromaster-ketjussa. Ensimmäinen vuosikymmen meni myyntityössä ja Turussa palvelupisteen päällikkönä. Sitten työ vaihtui vuosikymmenen mittaiseen franchising-yrittäjyyteen, jolloin perustin Euromaster-palvelupisteen Loimaan Lamminkadulle.Viimeiset 25 vuotta olin hallinnon työssä ja eläköidyin liiketoimintajohtajan tehtävistä alkuvuodesta.

Päivätyön lisäksi hoidin maataloutta kolme vuosikymmentä. Lähivuosina olen keskittynyt metsätalouteen. Noihin ruuhkavuosiin mahtuu myös neljä valtuustokautta Alastaron kunnanvaltuustossa sekä kaksi kautta Varsinais-Suomen maakuntahallituksen jäsenenä. Voidaankin sanoa, että olen jo elänyt kunnallispolitiikan kaikki sävyt valtuuston jäsenyydestä hallituksen ja valtuuston puheenjohtajan tehtäviin.

Kotikyläni Virttaa on saanut paljon julkisuutta aktiivisesta ja elävästä kylätoiminnasta. Paikalliskehitys ei synny tyhjästä, vaan vaatii hyvää yhteishenkeä, vastuunottoa ja -kantoa sekä optimistisen realistista tulevaisuudenvisiota.

Kipinä kotikunnan asioihin on edelleen säilynyt. Työurani jälkeen alkaneen kolmannen elämänvaiheen myötä minulla olisi jälleen paneutumista, aikaa ja annettavaa kunnalliseen päätöksentekoon.

Vaaliteemat

Lupaan tehdä pitkäjänteistä ja kauaskatseista politiikkaa eri sidosryhmien kanssa

Lupaan kun tarkastellaan eri alueita, niin katsotaan niiden merkitystä eikä pelkkiä numeroita

Tuon kehittämiseen ennakkoluulottomuutta, rohkeutta ja määrätietoisuutta. Olen luottamuksen arvoinen