11

Jori Hovi

Loppi, Kanta-Häme
IT-palvelun omistaja, 45

Terve!

Olen 45-vuotias, ruuhkavuosia elävä perheenisä, Lopelle juurtunut aktiivinen Etelä-Karjalainen, joka on nyt kolmatta kertaa ehdolla kuntavaaleissa. Omaan laajan kokemuksen kunnallispolitiikasta ja sen eri tehtäväalueista. Minulla on myös taustaa yhdistystoiminnasta.

Miksi olen ehdolla kuntavaaleissa? Minua ajaa halu vaikuttaa ympärilläni oleviin asioihin.

Lopella hyvä!

Vaaliteemat

Kuntatalous

Suomi on ollut viimeisen vuosikymmenen enemmän tai vähemmän taloudellisesti ahtaalla. Tällä on vaikutus kaikkeen, eritoten kuntatalouteen, joka on kaiken tekemisen kivijalka, palvelut kun rakennetaan talouden päälle.

Niukkoina aikoina, erityisesti, on tärkeää, että vähäiset resurssit käytetään tehokkaasti. On arvioitava jatkuvasti sitä, mikä on tärkeää ja oleellista kuntalaisen näkökulmasta. Veroeurojen käytöstä puhuttaessa, lähtökohtana tulee olla lakisääteisten palveluiden turvaaminen. Tärkeää on myös toimiva infrastruktuuri ja ympäristö.

Verotus ja maksut

Kokonaisveroaste on Suomessa korkea. On helppo tie nostaa verotusta ja lisätä erilaisia maksuja ja kattaa siten nousevia kustannuksia. Tällöin vältytään myös ikäviltä päätöksiltä.

Oikea tapa kuitenkin on tuottaa palvelut kustannustehokkaasti. En kannata verotuksen kiristämistä, enkä lisämaksuja. Tarvitaan innovatiivisia ratkaisuja ja ajattelua laatikon ulkopuolelta.

Syrjäytyminen

On tärkeää että pidämme kaikista heikommista huolta ja kaikki mukana yhteiskunnassamme.