Petri Hyvönen – ehdokasesittely
Loviisan kaupunki on minulle merkityksellinen – Perheemme on asunut (vaimo ja kolme lastamme) tässä kaupungissa, Koskenkylän kaupunginosassa, 38-vuotta. Vapaa-aikani kuluu viiden lastenlapsen parissa, vanhan talon kunnostamisessa ja kahden labradorinnoutajan kanssa. Pitkien metsälenkkien lomassa voin nauttia kauniista luonnosta, josta saan samalla voimaa ja mielenvirkeyttä luottamustoimien hoitoon.
Olen tehnyt työurani mekaanisen metsäteollisuuden parissa ja toiminut siellä vastuutehtävissä – eläköidyin jokunen vuosi sitten toimitusjohtajan tehtävistä. Työni on opettanut minulle nopeaa ja ketterää päätöksentekoa ja olen kokenut uudistaja. Etsin aktiivisesti ratkaisuja ja kompromisseja – minulle on tärkeää, ettei kukaan koe jäävänsä ulkopuoliseksi tai osattomaksi.
Haluan että kaupunkimme pysyy elinvoimaisena ja päätöksenteko on vastuullista, huomioonottavaa, toisia kunnioittavaa ja kestävällä pohjalla. Kaupunginosia tulee kehittää tasapuolisesti ja varmistaa palveluiden saatavuus ja laadukkuus. Päivähoito ja perheiden tukeminen tulee varmistaa tulevaisuudessakin järkevällä tavalla. Loviisan väestörakenne täytyy ottaa päätöksenteossa ja suunnittelussa myös huomioon niin, että ikääntyvän väestön palveluista ja niiden saatavuudesta pidetään yhdessä huolta. Ikäihmisille on taattava sosiaaliseen kanssakäymiseen sopivat tilat maksuttomasti. Tällä tavoin ennaltaehkäisemme yksinäisyyttä ikäihmisten parissa. Vaikuttamistoimielimille on mahdollistettava osallistuminen kaupunginvaltuuston kokouksiin läsnäolo- ja puheoikeudella.
Puurakentaminen on minulle erittäin tärkeää, ja koen että meidän tulee edistää puurakentamista kaikissa julkisissa hankinnoissa kaupungissamme. Terve sisäilma ja hiilineutraali rakentaminen ovat kestäviä ratkaisuja ja vastuullista tulevienkin sukupolvien kannalta. Monipuolinen asuntotarjonta ja järkevä kaavoittaminen kuuluu oleellisesti myös tähän asiaan.
Yrittäjyyden esteitä tulee kaupungissamme poistaa aktiivisesti ja varmistaa kaupungin säilyvän veto – ja pitovoimaisena sekä kilpailukykyisenä. Kaupungissamme on jo nytkin valtavasti osaamista – ostoeurojen tulee jäädä kaupunkiin ja julkisissa hankinnoissa on osattava ottaa huomioon, että paikallisten yrittäjien tulee voida osallistua kilpailutuksiin.
Kaupungin tulee toimia aktiivisesti yhteistyössä myös kolmannen sektorin kanssa. Monet palvelut tuotetaan kokonaan tai osittain kolmannen sektorin toimesta ja usein vapaaehtoistoiminnan kautta. Nämä toimijat täytyy ottaa mukaan osaksi päätöksentekoa – aito vuoropuhelu ja kuuleminen kehittää kaupungin monimuotoisia palveluita.
Olen toiminut luottamustehtävissä kuluneen vaalikauden aikana ja haluan jatkaa kaupungin kehittämistä tasapuoliseen ja kestävään suuntaan! Ääni minulle on ääni vastuulliselle, oikeudenmukaiselle sekä toisia kunnioittavalle ja kehittyvälle kaupungille!