Olen varhennetulle eläkkeelle jäänyt kiinteistöalan yrittäjä. Olen muuttanut Mäntyharjuun vakituiseksi asukkaaksi puolisen vuotta sitten. Aikaisemmin olen ollut paikkakunnalla kesäasukkaana lähes 35 vuotta. Äitini puolelta minulla on juuret täällä. Nyt kun aikaa jää muuhunkin kuin työn tekoon, haluan olla mukana kehittämässä kotikuntamme elinvoimaisuutta ja kasvua. Tavoitteeni on tehdä luonnonkaunista ja lähellä pääkaupunkiseutua sijaitsevaa kuntaamme vieläkin paremmin tunnetuksi hyvänä matkailu-, virkistys- ja asuinpaikkana, jossa myös yritysten tarpeet otetaan huomioon. Vireä elinkeinoelämä luo mahdollisuuden asukasmäärän lisäämiseen tuo kasvua mm. rakentamiseen. Myös kesämökkejä ja kesäasukkaita olisi hyvä saada lisää. Kasvua ei tapahdu itsestään vaan sen eteen täytyy tehdä hommia.
Tehdä rakentavaa yhteistyötä muiden päättäjien kanssa.