61

Liina Tiusanen

Muhos, Pohjois-Pohjanmaa
koulutuspäällikkö, 33

Olen Liina Tiusanen, tuore paluumuuttaja Muhoksella. Perheemme muuttokuorma saapui Laitasaareen kesäkuun lopussa. Koen, että olen tullut sydämen kotipaikkaan, ja palo tehdä töitä elinvoimaisen Muhoksen eteen on suuri!

Työskentelen koulutuspäällikkönä kuntien hallinnon ja julkisten hankintojen koulutusten parissa FCG Finnish Consulting Group Oy:ssä. Teen siis päivittäin töitä kuntapäätöksenteon teemojen ja tuoreen tiedon äärellä. Aiemmin olen työskennellyt mm. poliittisena suunnittelijana ja toimittajana. Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden kandidaatti. Ekonomin tutkinto on tarkoitus viimeistellä gradun osalta, kun perhe- ja työtilanne antaa myöten.

Lähdin mukaan politiikkaan ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa Jyväskylässä 2010-luvun alussa ja innostuin sitä kautta liittymään puolueeseen. Olen toiminut mm. Suomen Keskustanuorten varapuheenjohtajana 2015-1017 ja Suomen Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajana 2018-2020 ja puheenjohtaja vuosina 2020-2022. Sain olla johtamassa puoluevaltuustoa mielenkiintoisessa ajassa, kun päätimme puolueen kannasta Suomen Nato-jäsenyyteen. Olen saanut myönteistä palautetta tavastani toimia puheenjohtajana, mitä arvostan kovasti. Entisessä kotikunnassani Järvenpäässä olin kuluvalla valtuustokaudella tarkastuslautakunnan jäsen, kunnes muutimme Muhokselle kesällä 2024.

Vaaliteemat

Edistän päättäjänä Muhoksen elinvoimaa

Haluan, että panostamme Muhoksella vahvasti elinvoimaan yhteistyössä tutkijoiden, oppilaitosten, nykyisten sekä potentiaalisten yrittäjien ja asukkaiden kanssa, yhdistys- ja seuratoimintaa ja kulttuuria unohtamatta! Näin pidämme huolta päiväkodeista, kouluista, kirjastosta, liikuntapaikoista ja muista tärkeistä palveluista. Ollaan ennakkoluulottomia ja uskalletaan satsata asioihin, jotka lisäävät Muhoksen pito- ja vetovoimaa.

Pidän esillä koko Muhoksen asiaa

Haluan, että kehitämme koko kuntaa ja pystymme tarjoamaan hyviä tontteja sekä laadukasta vuokra-asumista eri puolilla Muhosta. Haetaan kasvua myös kylille! Huomioidaan kunnan kehittämisessä myös luonnon kantokyky ja ympäristönäkökulmat.

Huolehdin lähipalveluista

Päättäjänä haluan, että pidämme kiinni pienemmistä yksiköistä varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa. Kyläkoulut luovat ympärilleen yhteisöllisyyttä ja turvaa tavalla, jota ei kaikkialta enää löydä. Pidetään huolta jokaisesta lapsesta ja nuoresta yhteistyössä kotien kanssa. Edistän aktiivista vaikuttamista hyvinvointialueen suuntaan, jotta meille tärkeät palvelut säilyvät lähellä.