42

Tapani Ervasti

Muhos, Pohjois-Pohjanmaa
ensihoitaja, 33

Olen Tapani Ervasti, ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu ja opetus- ja kasvatuslautakunnan jäsen, sekä aluevaltuuston ja turvallisuuslautakunnan varajäsen.

Perheeseeni kuuluu puoliso ja kolme lasta.

Ammatiltani olen ensihoitaja. Minulla on somemarkkinointiyritys sekä toimin palokunnassa sammutusmiehenä.

Vapaa-aikana harrastan monipuolisesti liikuntaa; todennäköisimmin minuun törmää kuntosalilla tai jäähallilla.


Olen ehdolla, koska olen huomannut, että asioihin voi oikeasti vaikuttaa. Haluan, että päätöksenteossa kuuluu tavallisten perheiden, työntekijöiden ja yrittäjien ääni. Muhoksella on paljon hyvää, mutta myös paljon tehtävää – ja siksi tarvitaan tekijöitä, jotka tuntevat arjen haasteet ja mahdollisuudet ja henkilöitä, joilla on rohkeutta tarttua asioihin.
Minulla on rohkeutta nostaa epäkohtia esille ja tarvittaessa kyseenalaistaa viranhaltijoiden esityksiä!

Vaaliteemat

Perheet ovat elinvoimaisen kunnan kivijalka

Kun perheillä on hyvä olla, koko kunta voi hyvin. Lapsiperheiden arki sujuu, kun päiväkotiin/varhaiskasvatukseen ja kouluun on turvallinen matka, palvelut toimivat ja harrastuksiin on helppo päästä. Näihin pitää panostaa nyt ja tulevaisuudessa.
Muhoksella tulee olla riittävästi varhaiskasvatuspaikkoja tarjolla, vanhemmilla tulee olla valinnanvapaus yksityisen, kunnallisen ja perhepäivähoidon välillä.
Perhe- ja lapsiystävällisyys, sekä kyläkoulut ovat merkittävä veto- ja pitovoimatekijöitä kunnalle.

Yritykset tuo työpaikat, työpaikat tuo asukkaat. Asukkaat tuo kasvun!

Muhosta tulee edelleen kehittää yrittäjäystävälliseen suuntaan ja yhteistyötä lisätä yrittäjien suuntaan.
Tonttitarjonnan tulee olla monipuolista, sekä vuokra-asuntojen lisäämiseksi tulee tehdä töitä edelleen.

Rohkeus, tavoitettavuus, tavallisen kuntalaisen asialla.

Tulevallakin valtuustokaudella lupaan nostaa rohkeasti epäkohtia esiin ja tuoda kuntalaisten äänen kuuluviin päätöksenteossa.
Otan asioista selvää, teen aktiivisesti vaikuttamistyötä sekä yhteistyötä muiden luottamushenkilöiden kanssa kuntalaisten parhaaksi.
Olen kuntalaisten helposti saavutettavissa; osallistun keskusteluihin ja viestin some-kanavissani avoimesti kunnan asioista ja lautakuntien/valtuuston päätöksistä.
Uskallan olla tarvittaessa erimieltä viranhaltijoiden kanssa ja olen valmis tekemään myös muutosesityksiä.