55

Valtteri Puolitaival

Muhos, Pohjois-Pohjanmaa
luokanopettaja, 30

Olen neljän lapsen isä ja luokanopettaja Muhoksen Päivärinteeltä. Työskentelen tällä hetkellä Muhoksen kunnassa luokanopettajaa. Opettajan tehtävien lisäksi olen työskennellyt yritysten kehittämispalveluiden parissa. Vapaa-ajalla harrastan monipuolista urheilua sekä lukemista hyvän kahvin kera.

Vaaliteemat

Riittävät resurssit perusopetukseen.

Muhoksen kunnan vuosittainen oppilaskohtainen kustannus on tällä hetkellä noin 2500 euroa vähemmän kuin valtakunnallinen keskiarvo. Viimeisimmät leikkaukset olivat kohtuuttomat ja heikentävät muhoslaisten lasten sivistyksellistä tasa-arvoa. Perusopetukseen on turvattava riittävät resurssit, jotta oppiminen on tehokasta ja koulupäivät turvallisia.

Lapsiperheet

Kaikessa päätöksenteossa tulee huomioida lapsiperheet niin, että päätökset lisäävät kunnan elinvoimaa. Tällaisia päätöksiä ovat esimerkiksi saavutettava varhaiskasvatus sekä riittävät perhepalvelut.

Elinkeinopolitiikka

Kunnan tulee huomioida yritysten tarpeet entistä paremmin. Kunnan elinkeinopolitiikan kulmakiviä ovat nopea, sujuva ja oikeanlainen kaavoitus sekä sujuvat lupaprosessit. Meidän tulee kyetä vastaamaan nykyistä paremmin yritysten nopeisiin tarpeisiin ja kuunnella yrittäjiä entistä enemmän päätöksenteon valmistelussa.