41

Aappo Kontu

Mynämäki, Varsinais-Suomi
tekniikan tohtori, 72

Olen 72 vuotias tekniikan tohtori, eäkeläinen ja osa-aikainen maanviljelijä ja liikkeen johdon konsultti. Työurani ole tehnyt kansaivälisissä energiatoimialan johtotehtävissä yli 35 v ajan.
Olen toisen kauden kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen. Lisäksi olen toiminut Mynämäen YritysVoima Oy:n haalitksen pj., kuntayhtymien Rasekon ja Akselin sekä Tainila hoivakodin hallitusten vpj,
Perheeseeni kuuluu vaimo Elina, professori emerita, 3 aikuista tytärtä ja 5 lastenlasta.
Hoidamme myös keskisuurta Unikankareen maatilaa Pyheen kylässä.
Kunta-asioiden lisäksi harrastan melko aktiivisesti liikuntaa/hölkkää, hiihtoa, mökkeilyä Ukin kesämökillä sekä rotarytoimintaa.
Kotimaan kielen lisäksi puhun ruotsia ja englantia sekä jonkun verran saksaa sekä venjän ja espankielen alkeita opiskeltu

Vaaliteemat

Elinvoiman vahvistamien Mynämäellä - työpaikkaomavaraisuuden kasvattaminen

Elinkeinoelämä luo meille elinvoimaa - työpaikkoja, verotuloja, asukkaita.
Tarvitsemme uusia yrityksiä. Kunassa elinvoimasektorille tarvitsemme lisää resurseja, elinvoimaohjelma tulee päivittää ja laitta toimimaan. 8-tien kaavoituksen muuttaminen tukemaan liike-elämää. Lisää yhteistyötä yrittäjien kanssa. Lähijunaliikenteen käynnistäminen.

Kyläkeskusten elinvoiman lisääminen - kyläkouluverkon tukeminen

Edistetää asumishoukuttelevuutta myös kyläkeskuksissa. Kaavoitetaan viihtyisiä tontteja. Pidetään nykyiset kyläkoulut ja päiväkodit toiminnassa.

Parantaa luottamushenkilöiden osaamista kunnallisessa päätökseteossa

Tarvitsemme lisäkoulutusta luottamushenkilöiden tietotaidon parantamiseksi. esim. taloushallinnon tietotaidossa. Myös kunnallisen päätöksenteon säädöksiä tulisi tuntea paremmin. Vaarana on, että päätöksenteko pohjautuu liikaa konsultteihin.