Olen 54-vuotias opettaja Naantalin Rymättylästä. Perheeseeni kuuluu vaimo, juuri täysi-ikäisyyden saavuttanut tytär sekä 2 mäyräkoiraa. Työkseni toimin käsityön opettajana Turussa Puolalan sekä Lyseon kouluissa. Opetan pääasiassa yläkouluikäisiä oppilaita.
Harrastuksiini kuuluu kesämökki Naantalin saaristossa, metsästys (jossa tällä hetkellä seurueen metsästyksen johtaja), kalastus sekä yleisesti luonnossa puuhaaminen mm. metsätyöt.
Poliittinen urani koostuu kahdesta kaudesta Naantalin valtuustossa. Ensimmäisellä kaudella toimin saaristolautakunnan puheenjohtajana ja toisella kaudella kaupunginhallituksen jäsenenä, tällä hetkellä 1. varapuheenjohtajan roolissa.
Lupaan tehdä hyviä päätöksiä Naantalin ja naantalilaisten parhaaksi. Päätettävät asiat vaativat aina asiaan perehtymistä sekä perusteellista tarkastelua asioiden eri kanteilta.Tällöin etukäteen liian tiukasti annetut vaalilupaukset saattaavat estää näkemästä asioiden kaikkia puolia. Täytyy pystyä kuuntelemaan kaikkia perusteluja.
Haluan, että naantalilaiset lapset ja nuoret saavat kasvatuksen ja opetuksen turvallisessa ympäristössä. Lapsen ja nuoren kasvuympäristöön kuuluu koti, koulu, arki, koulumatkat... Ryhmäkoot tulee olla riittävän pieniä. Jokaisen oppilaan tulee saada mahdollisuus yksilölleen sopivaan opetukseen. Oppilaalla on lain suoma oikeus opetukseen, se tulee toteutua jokaiselle oppilaalle. Resurssia tulee kohdentaa joustavasti tarpeen mukaan. Kiusaamiselle edelleen ehdoton ei.
Hyvinvoiva, työssään viihtyvä opettaja on myös oppilaan etu.
Hyvinvoivan Saaristomeren merkitys on erittäin suuri meille kaikille, eikä pelkästään naantalilaisille. Meidän tulee tehdä isoja sekä pieniäkin toimia Saaristomeren tilan parantamiseksi. Tuloksia tulee ikävä kyllä hitaasti, mutta ainakin minä uskon, että valoa näkyy tunnelin päässä.
Naantali koostuu erilaisista osista, osittain historiallisista syistä. Meidän tulee ottaa huomioon kaikkien alueiden erityistarpeet. Naantali on kokonaisuus, jokainen alue on vahvuus Naantalille, ei rasite. Jokainen alue täydentää toinen toisiaan. Naantali on erityinen kaupunki, se on ainutlaatuista, se on vahvuutta,