17

Jenni Myllylahti

Nivala, Pohjois-Pohjanmaa
Matemaattisten aineiden opettaja, 33

Olen kahden pienen pojan äiti ja vanhempainvapaalla lukion matematiikan opettajan virasta. Palasin juurilleni Nivalaan Aittoperälle muutama vuosi sitten pääkaupunkiseudulla ja Lapissa viettämien vuosien jälkeen. Koulumaailma on minulle tuttu ja tärkeä. Peruskoulun yläluokat ja lukio ovat olleet pääosin työpaikkoinani, mutta olen saanut tehdä sijaisuuksia myös alaluokille ja ammattikouluun.

Tärkeimpiä teemojani ovat perheiden hyvinvoiva arki sekä kuntatalouden kestävyys. Haluaisin päästä vaikuttamaan Nivalassa lapsen kasvua tukevaan verkostoon aina varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Turvallinen ja tavallinen arki on hyvinvoinnin perusta, joten perheitä tukevat oikea-aikaiset palvelut ovat tärkeä sijoitus tulevaan.

Matematiikan ystävänä olen kiinnostunut myös Nivalan taloudesta. Kestävä kuntatalous on suoraan yhteydessä kunnan elinvoimaisuuteen; mielekäs arki ja tekeminen saadaan mahdollistettua kaikenikäisille ja sitä kautta ihmiset viihtyvät paikkakunnalla paremmin.