29

Jyrki Lehtonen

Nousiainen, Varsinais-Suomi
Kaupallinen päällikkö, 62

Olen Jyrki Lehtonen, 62-vuotias, koulutukseltani agrologi. Tausta on kotieläintaloudessa ja rehuteollisuudessa, mutta tällä hetkellä toimin englantilaisen yrityksen suomalaisessa tytäryhtiössä kaupallisena päällikkönä vastuualueenani Eurooppa, Lähi-Itä ja Afrikka. Lisäksi toimin yrityksessämme muiden maanosien myynnin tukena suomalaisen puupohjaisen innovaation markkinoinnissa.
Vaimon kanssa asustellaan Killaistenkujalla. Lapset ovat jo muuttaneet kotoa pois. Harrastuksiin kuuluvat muun muassa järjestötoiminta, snooker ja pihapiirissä puuhailu. Metsänhoito vie myös oman aikansa.

Vaaliteemat

Positiivisyyden kautta menestykseen

Meillä menee täällä Nousiaisissa hyvin. Uskallan näin sanoa, vaikka monella voi olla päällimmäisenä mielessä kunnan haastava taloudellinen tilanne. On kuitenkin tärkeää muistaa, että meillä on omat vetovoimatekijämme ja mahdollisuutemme. Käyttötalouden puolella kunta toimii kohtuullisen tehokkaasti, tarjoaa laajasti palveluja kuntalaisille ja huolehtii vastuullisesti kuntalaisten omaisuudesta, kuten kiinteistöistä. Työttömyys on seutukunnan alhaisimpia ja verotulojan kehitys on positiivista. Varhaiskasvatus ja koulut toimivat hyvin ja erityisen hyvän arvosanan ansaitsee kunnan tekemä työ nuorten syrjäytymisen estämiseksi. Vanhuspalvelujen säilyminen kunnassa on tärkeässä osassa, kun mietitään Nousiaisten kunnan imagoa ja vetovoimatekijöitä.

Itsenäinen, muttei yhteistyökyvytön kunta on hyvä paikka asua ja elää

Kun hallitus kurjistaa ja vasemmisto kärjistää, tarvitaan Keskustan malttia ja yhteistyötä korostavaa panosta. Mahdollisuutemme luotsata kotikuntaamme kohti parempaa huomista saa tukea puolueelta, jonka sydämenasiana on ajaa kaltaistemme kuntien asiaa. Keskustalle on tärkeää myös arkivihreys, joka kunnioittaa luontoa ja ymmärtää osamme tässä ekosysteemissä. Keskusta on vahvasti tukemassa maaseutupitäjien elinvoimaisuutta ja ajaa laaja-alaisesti kansalaisten etua.

Olen toiminut useita kausia Teknisessä lautakunnassa ja ollut myös varavaltuutettuna. Haluan jatkoss