162

Riikka Raekannas

Nurmijärvi, Uusimaa
sairaanhoitaja AMK, 48

Olen 48-vuotias aito ja aktiivinen, toimeen tarttuva, sisukas ja sosiaalinen yhteistyöntekijä. Olen vaikuttanut kaksi kautta kunnanvaltuutettuna, viimeisellä kaudella olen toiminut kunnanhallituksen jäsenenä sekä varapuheenjohtajana.
Työskentelen vastaavana sairaanhoitajana tehostetun palveluasumisen yksikössä ja turvallinen, kunnioittava vanhenemisen tukeminen on sydäntäni hyvin lähellä. Koen kunniatehtävänä saada toimia päivittäin maamme rakentajien kanssa.
Perhe on elämäni peruskivi ja jaan perhearkea aviomieheni sekä neljän lapseni kanssa. Koira ja hevonen elävöittävät mukavasti vapaa-aikaa. Hyvinvointia arkeeni ammennan kuntosalilta ja lenkkipolulta.
Toimin aktiivisesti urheiluseuroissa ja yhdistyksissä ja niiden kautta saan myös kosketusta kuntalaisten, etenkin lasten ja nuorten arkeen.
Minulla on vahva palo ja kipinä yhteisten asioiden hoitamiseen ja haluan myös tulevaisuudessa edistää päätöksilläni kuntalaisten hyvinvointia. Teen sinnikkäästi kuntalaisen parhaaksi hyvää ja rakentavaa yhteistyötä yli puoluerajojen koko kunnan etu keskiössä. Teen päätöksiä järki kädessä ja sydän paikallaan. Teen sen, minkä lupaan!

Vaaliteemat

Hyvinvoiva ja onnellinen kuntalainen-paras tulevaisuusinvestointi

-Panostetaan ennaltaehkäisevään toimintaan- kuntalaisen ja talouden kannalta halvempaa kuin kalliit korjaavat toimenpiteet
-Liikkumattomuus, lasten ja nuorten kunnon heikkeneminen sekä elintasosairaudet ovat ongelmia, joihin pitää puuttua.
-Terve julkinen rakentaminen ja puhdas sisäilma ovat asukkaan oikeuksia.Rakennetaan terveitä ja monikäyttöisiä julkisia tiloja, joissa kouluinvestoinneissa huomioidaan myös iltakäyttö.
-Edistetään virkistysliikuntaa satsaamalla ulkoilureitistöihin, lähiliikuntapaikkoihin sekä kevyenliikenteenväylien rakentamiseen.
-Tehostetaan yhteistyötä sekä kumppanuutta kolmannen sektorin kanssa hyvinvointipalveluiden kehittämisessä ja järjestämisessä kuntalaisille

Perusopetus oppimisen ja elämän valmiuksien kivijalkana

-Panostus lapsen varhaisiin vuosiin on merkittävä tulevaisuus investointi.
-Lapsen etu tulee aina olla keskiössä.
-Ryhmäkoot pidettävä pieninä.
-Tukea koulupäivän sisälle, sinne missä lapsi/nuori kohdataan. Integraatio ei ole lapsen etu, jos tukea ei ole riittävästi tarjolla.
-Pienryhmiä pitää olla kunnassa riittävästi tarjolla.
-Moniammatillista yhteistyötä kehitettävä edelleen. Koulu tarvitsee seinien sisälle opettajien tueksi moniammatillista osaamista.
-Pätevien opettajien pito- ja vetovoiman vahvistamista kehitettävä

YhteinenNurmijärvi-yhdessä eteenpäin

-Säilytetään maaseutumaisuus, turvataan kylien elinvoima ja kyläkoulut sekä kehitetään taajamia niiden omaleimaisuus huomioiden.
-Edistetään turvallista ja luonnonläheistä elinympäristöä kaavoituksessa sekä hyödynnetään kunnan sijainnin tarjoamat mahdollisuudet.
-Kuunnellaan sekä osallistetaan kuntalaisia ja kehitetään koko kuntaa tasapuolisesti eri alueiden ja ikäryhmien tarpeet huomioiden.
-Nurmijärven kunnanvaltuutettu toimii koko kunnan asioiden edistäjänä, huomioiden kuntamme eri asuinalueiden sekä ikäryhmien erilaiset tarpeet ja kehittämiskohteet.