Olen 22-vuotias kemian tekniikan opiskelija Kirkonkylältä. Olen syntynyt ja kasvanut Nurmijärvellä. Opiskelujen ohessa teen töitä lasten ja nuorten laboratoriopajojen ohjaajana sekä teollisuudessa laboranttina. Nurmijärvi on minulle tärkeä kotipaikka ja haluan, että se on tulevaisuudessakin entistä parempi kunta asua ja elää. Vapaa-ajalla olen innokas hiihtäjä sekä avantouimari. Kesällä käytän paljon aikaa mustikkametsässä.
Haluan tehdä Nurmijärvestä Suomen liikkuvimman kunnan. Nurmijärveltä on paljon potentiaalia liikunnan lisäämiseksi. Täältä löytyy paljon hienoja luontokohteita, lenkkipolkuja sekä kolmannen sektorin ylläpitämiä liikuntapaikkoja, joista ei viestitä tarpeeksi. Kuntaamme tarvitaan liikuntaviestinnän tason nosto, jotta yhä useampi löytää nämä sekä kuntamme muut liikuntapaikat. Kunnan sivuille pitäisi tulla liikuntakartta, josta ihmiset saavat selkeästi tietää lähiliikuntapaikoistaan. Lisäksi kunnan tulee olla mukana entistä enemmän järjestämässä liikunnallisia tapahtumia erityisesti perheille ja nuorille.
On huolestuttavaa, että julkinen liikenne on Nurmijärvellä niin kallista, että jopa opiskelijan voi olla halvempaa ja helpompaa kulkea omalla autolla koululle. Tähän pitää tulla muutos. Opiskelijoille, lapsille ja nuorille pitää saada lippuihin kunnon alennukset. Järjestelmää pitää muuttaa niin, että Korsisaaren ja HSL:n joukkoliikennettä on helppoa käyttää yhdessä ilman kohtuuttomia kustannuksia. Yhdestä sovelluksesta on löydyttävä selkeästi kaikki tarpeellinen tieto, kuten liput sekä bussien aikataulut ja sijainnit. HSL:ään liittymistä tulee selvittää.
Lukiopäätös on vihdoin tehty, ja nyt no ryhdyttävä töihin paremman lukion puolesta. On
tärkeää, että lukiolle saadaan Krannilaan erilliset ja laadukkaat tilat. Lukion pitää olla
houkutteleva, ja esimerkiksi luonnontiedelinjan perustamista sinne pitää selvittää.