Olen luonteeltani sitoutuja. Minulle tärkeitä arvoja ovat oikeudenmukaisuus, avoimuus, sinnikkyys, rehellisyys ja ystävällisyys. Pyrin keskittymään muutamaan minulle tärkeimpään kokonaisuuteen, joita ovat sivistys, perheet, hyvinvointi ja ympäristön tila. Vahvuutena voin pitää sitä, että minulle on luontevaa hallita kokonaisuuksia asioista stressaantumatta. Osaan ottaa yksilön huomioon ja minua luonnehditaan hyväksi kuuntelijaksi. Osaan asettaa itselleni tavoitteita ja rajata tehtäviä työssä ja kotona. Koen, että nyt on minun aikani antaa panos yhteiskunnan hyväksi.
Koulutus ja sivistys ovat perheen ja työni kautta erittäin tuttuja osa-alueita. Olen Toiminut Oulaisten lukiossa lehtorina jo pian 20 vuotta. Tunnen nuorten elämää ja näen millaisin keinoin nuoria voidaan tukea opintiellä.
Perheen parissa oleminen on ollut elämäni opettavaisinta aikaa. Perheet ovat pulassa taloudellisesti ja tukiverkkojen ohuuden vuoksi. Yksilökeskeisessä ajassa perheet jäävvät yksin ja vanhemmat kuormittuvat työn ja perheen yhteensovittamisen kanssa.
Kaikenikäisillä pitää olla oikeus hyvään elämään. Myös työikäiset ja nuoret aikuiset pitää saada aktivoitua erilaisiin liikunta- ja kulttuurikokeiluihin. Hyvinvointi kasvaa yhdessä toimien.