12

Salme Mäyrä

Oulainen, Pohjois-Pohjanmaa
insinööri (YAMK), 51

Olen 51 vuotias siltojen korjaussuunnittelija ja asun Oulaisten Mäyränperällä. Olen koulutukseltani nelinkertainen insinööri (YAMK) maa- ja metsätalouden, tuotantotalouden ja rakennustekniikan koulutusohjelmista, lisäksi olen kouluttautunut muutoinkin hyvin laaja-alaisesti. Pidän kouluttautumista erittäin tärkeänä ja kutsunkin opiskeluinnokkuuttani yhdeksi harrastuksekseni. Vapaa-aikani kuluu opiskelemisen lisäksi erilaisten koiraharrastusten parissa. Kasvatan Pienimünsterinseisoja metsästyskoiria, sekä matkustelen ympäri maailmaa koiranäyttelyissä.

Muutin Oulaisiin vuonna 1999, jolloin lähdin ensimmäistä kertaa mukaan poliittiseen toimintaan. Olen toiminut Oulaisten kaupungin luottamustehtävissä vuodesta 2001 toimien vuosien saatossa useissa erilaisissa luottamustehtävissä. Olen ollut kaupunginvaltuuston varajäsen kahden viimeisen valtuustokauden ajan. Olen myös toiminut Tarkastuslautakunnan, Valvontalautakunnan ja Teknisen lautakunnan jäsenenä, sekä Ympäristö- ja terveyslautakunnan, Maaseutulautakunnan ja Kirjasto- ja kulttuurilautakunnan varajäsenenä. Lisäksi olen ollut Oulaisten seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen yhden valtuustokauden ajan. Koen, että erityisesti monipuolinen kokemukseni erilaisissa luottamustehtävissä työskentelystä antaa hyvän pohjan valtuustotyöskentelyyn.

Vaaliteemat

Oikeudenmukaista päätöksentekoa

Minulle tärkeimmät arvot ovat oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, ja haluan että pienten syrjäkylien asukkaita ei unohdeta kaupungin päätöksenteossa.

Kaikilla ihmisillä on oikeus osallisuuteen, arvokkaaseen elämään ja riittäviin palveluihin omalla as

Palvelujen tulee olla saavutettavissa omasta kodista ja kunkin itse valitsemasta asuinpaikasta käsin.