Hei! Olen 44 -vuotias terveystieteiden maisteri. Asun Oulaisissa ja työskentelen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella asiantuntijatehtävissä. Lähdin kuntavaaleihin ehdolle, koska minua kiinnostaa vaikuttaminen viihtyisän asuinympäristön, sujuvan arjen sekä lähellä olevien palveluiden elinvoiman puolesta. Ratkaisut turvallisen huomisen ja hyvän hoidon puolesta tehdään tänään.
Olen toiminut luottamustehtävissä Oulaisissa vuodesta 2021. Valtuuston jäsenenä sekä elinvoimalautakunnan- ja hyvinvointilautakunnan jäsenenä olen ottanut aktiivisesti kantaa asioihin ja tuonut tarkentavia näkökulmia päätöksentekoon. Toimin myös Keskustan kunnallisjärjestön varapuheenjohtajana ja Oulaisten keskustan paikallisyhdistyksen puheenjohtajana. Yhteistyö erilaisissa verkostoissa on tuttua. Kokemus luottamustehtävistä auttaa asiakokonaisuuksien ja kuntatalouden hahmottamisessa. Nämä ovat minusta hyviä edellytyksiä luottamustehtävissä toimimiseen. Taustalla vaikuttavina arvoina ovat oikeudenmukaisuus ja kuntalaisten tasa-arvoinen kohtelu. Yrittäjät tuovat alueelle elinvoimaa ja työllisyyttä, joista näinä aikoina on erityisesti pidettävä huolta.
Aikaisemmin toimin luottamushenkilönä Kainuussa Suomussalmen kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa sekä seurakunnassa. Kuntaedustajana toimin pelastustoimessa maakuntatasolla. Taustaltani ja sydämeltäni olen pitkien kuljetusmatkojen ensihoitaja, jonka jälkeen olen viihtynyt hoitotyön johtamisen tehtävissä vuosien ajan. Ollaan kuulolla ja pidetään yhteyttä! Tehdään yhdessä parempi huominen.
Oulaisten keskustan viihtyvyyden lisääminen ja tilaa yhteiselle olemiselle. Luontoarvojen huomioiminen ja viheralueiden kasvattaminen osaksi kaupunkia. Elävä ja elinvoimainen maaseutu kaupungin ympärillä.
Laadukkaat terveyspalvelut kaiken ikäisille, apu lähellä -kun tarve tulee, tapahtumien ja kuntaisen osallisuuden kasvattaminen yksinäisyyden ja turvattomuuden ehkäisemiseksi. Avustajien, eri järjestöjen ja kummitoiminnan tukeminen.
Paikallinen tukeminen ja kannustaminen pienyrittäjyyteen, yritysten onnistuneet sukupolvenvaihdokset, yritysten talouskasvun mahdollisuuksien luominen, oppilaitosten ja työkeskuksen yhteistyö yrityksen tuotekehittämisessä, tulevaisuuden ennustettavuuden huomioiminen yrityksissä ja niiden vaikutuksesta investointeihin.
Keskustan ehdotukset käyttöön tulevien vuosien talouskasvuun.