Asun ja työskentelen maatilallamme Petäjäveden Piesalankylällä yhdessä puolisoni, tyttäreni ja lapsenlapsen kanssa. Ennen viimesyksyistä eläkkeelle jäämistäni työkokemusta on kertynyt monipuolisen ja pitkän työuran aikana muun muassa liiketoiminnan opettajana ammatillisessa oppilaitoksessa, projektinpäällikkönä ja maatilayrittäjänä. Harrastan luonnossa kävelyä ja kudontaa kansalaisopiston mainiossa ryhmässä Metsäkulman koululla. Järjestötoiminta maaseutuseurassa on myös tärkeä harrastus ja samalla maaseudun ihmisten kohtaamispaikka. Petäjävedellä on erinomaiset harrastusmahdollisuudet kaiken ikäisille ihmisille, joihin kunta ja järjestöt ovat panostaneet pitkäjänteisesti.
Kunnan luottamustoimissa olen toiminut tällä kaudella kuntarakennelautakunnassa ja edellisellä kaudella lupalautakunnassa. Lautakuntien rooli kunnan toimivan elinympäristön, palveluiden ja asukkaiden arjessa on erittäin tärkeää. Kuntarakennelautakunnan jäsenenä työskentelyn olen kokenut tärkeänä vaikuttamisen keinona. Petäjäveden seurakunnan luottamustoimissa jäsenenä olen toiminut useita vuosia.
Arvostan vastuullista, luotettavaa ja sujuvaa toimintaa niin yksilön, kunnan ja eri yhteisöjen toimissa. Osallistumalla voi vaikuttaa ja teot lähtevät ihmisten aktiivisuudesta ja osaamisesta.
Petäjävedellä arvostan kaunista luontoa, luontokohteiden kunnossapitoa ja ympäristöstä huolehtimista.
Pidän tärkeänä myös peruspalvelutason ylläpitämistä ja yrittäjyyden vahvistamista kunnassa. Nämä ovat osaltaan kunnan vetovoimatekijöitä uusien ja olemassa olevien asukkaiden näkökulmasta.
Luottamustoimissa haluan olla vaikuttamassa tulevallakin vaalikaudella Petäjäveden asukkaiden arjen hyvinvointiin ja toimintamahdollisuuksien edistämiseen omalla panoksellani.
Arvostan hoidettua ympäristöä, luontokohteiden kunnossapitoa ja toimivaa infraa kunnassa. Harrastusmahdollisuuksia on kehitetty pitkäjänteisesti ja erilaisia ihmisiä huomioonottaen.
Pidän tärkeänä oman kunnan yrittäjien palveluiden käyttämistä niin paljon kuin se on mahdollista. Petäjäveden kunnan elinkeinona matkailu tuo kuntaan kävijöitä, joille on tärkeää markkinoida tarjolla olevia palveluita. Yrittäjyyden kehittäminen vaatii yrittäjämyönteistä asennetta ja tekoja.