12

Teppo Sirniö

Petäjävesi, Keski-Suomi
bussinkuljettaja, kunnanjohtaja emeritus, 73

Olen toiminut Petäjäveden, Multian ja Rautavaaran kunnanjohtajana yhteensä noin 20 vuotta ja nyt olen täysin palvelleena emerituskunnanjohtaja.
Kunnallisalan opinnot suoritin Tampereen yliopistossa, kunnallistutkinto 1995. Olen toiminut kunnanvaltuutettuna ja valtuuston puheenjohtajana Taivalkoskella 1980 luvulla.
Kunnanjohtaja-aikana olen toiminut Keski-Suomen liiton ja Suomen kuntaliiton tehtävissä eri toimikunnissa myös puheenjohtajana.

Kirjailijana; Kaksi kirjaa. Strategiakirja ja jännitysromaani. Uusi romaani on käsikirjoitusvaiheessa.
Harrastuksista: Moottoripyöräily ja metsästys.
Ansioristi: Suomen valkoisen ristin ritarikunnan ansioristi v 2007
Palkinnot: Kuntamarkkinoinnin ja kunnan HCS strategiatyökalu -palkinnot.
Perhe: Puoliso Katri. Lapset edellisestä aviolitosta edesmenneen Maila puolison kanssa.
Slogan ":I have a dream" - Minulla on unelma
Työni tällä hetkellä: Toimin linja-auton kuljettajana Matka Mäkelä Oy:llä.

Vaaliteemat

Elinvoimainen ja hyvän kuntakuvan kotikunta

Kunnan elinvoimaisuus ja hyvät lähipalvelut rakentavat hyvän kuntakuvan. Tämä kaikki perustuu realistisiin kuntastrategian tavoitteisiin ja käytännön toimenpiteisiin. Strategiasta tulee löytyä aukikirjoitettuna kunnan toiminnalliset ja taloudelliset pito- ja vetovoimatekijät. Positiivisiin tosiasioihin perustuvalla tiedottamisella edistetään hyvän kuntakuvan muodostuminen.
Hyvät kuntapalvelut, aktiivinen elinkeinopolitiikka, positiivinen väestön kehitys ja strategiaa tukeva maankäyttö, yhdessä tasapainoisen kuntatalouden kanssa ovat elinvoimaisen kunnan vahvat kivijalat.

Hyväkuntoiset kuntapalvelut

Kunnan perustehtävänä on tuottaa lakisäteiset ja kunnan itse päättämät palvelut. Sivistystoimi on kunnan suurin toimiala. Sen lisäksi kuntaan kuuluvat ainakin keskushallinnon ja teknisen toimen toimialat. Palvelutehtävistä suoriutuakseen jokaisen toimialan toimintoja tulee kehittää resurssit huomioiden Tällöin huomioidaan omat vahvuudet ja kehittämisen tarpeet. Hyvä tulos ei aina tarkoita sitä, että palvelut järjestetään yksin. Pienen kunnan taloudelliset voimavarat edellyttävät myös sitä, että palveluja tuotetaan entistä enemmän kuntayhteistyöllä verkostomaisesti ja mahdollisesti yhteisillä toimialoilla. Alueellinen elinvoimaisuuspolitiikka jättää hyvällä yhteistyöllä naapureiden kanssa alueelle tarpeellisia pitovoimatekijäitä yrittäjyyteen, asumiseen ja talouteen.
Kunnan palveluja tuottavalla henkilökunnalla on erityinen merkitys kuntalaisten palveluun. Henkilökunta on hyvän työyhteisön korvaamaton voimavara.

Tasapainoinen kuntatalous

Kunnan itsenäisyys ja elinvoimaisuus perustuu tasapainoiseen kunnan talouteen. Petäjäveden kunnan talous ei ole tasapainossa. Epätasapainon syitä on ainakin kaksi 1)Valtionosuuksien leikkautuminen sote- hankkeen seurauksena. 2) Asukasluvun merkittävä aleneminen, jonka seurauksena valtionosuudet ja verotulot oat menneet poismuuttaneiden mukana.

KORJAUSEHDOTUS: Palvelurakenteiden muutoksilla ja kunnan elinvoimaisuuden pitkäjänteisellä työllä (strategia) asia korjaantuu. Työ vie aikaa ja tarvitsee hyvää laajapohjaista yhteistyötä.