12

Samu Levänen

Pieksämäki, Etelä-Savo
perhehoidon koordinaattori, 48

Olen Samu Levänen ja asunut lähes koko elämäni Pieksämäellä. Työskentelen tällä hetkellä hyvinvointialueen perhehoidon koordinaattori, sote-alalla kaiken kaikkiaan jo yli 20 vuotta.
Erinäisiä luottamustoimia minulla on kunnan, seurakunnan ja ammattiliiton kautta.
Perheeseeni kuuluu vanhemmat ja kaksi pikkuveljeä perheineen.

Vaaliteemat

Rakentavaa yhteistyötä yli puoluerajojen

Olipa päätettävä asia mikä tahansa, on se tehtävä rakentavassa hengessä ilman toisten vähättelyä/mollaamista vaikka asiasta olisikin eri mieltä.

Varhaiskasvatuksen ja opetuksen resurssit turvattava jatkossakin

Pieksämäellä koulutoimi päättäjien kanssa on tehnyt hyvää työtä jo vuosia. Haluan olla jatkossakin vaikuttamassa varhaiskasvatuksen ja opetuksen asioihin kaupungissamme.

Kaupunki - uusien työpaikkojen mahdollistaja.

Pieksämäki tarvitsee edelleen uusia ja innovatiivisia työpaikkoja. Uudet työpaikat tuovat elinvoimaa maaseutukaupunkiimme.