Terve!
Olen 64 -vuotias perusjätkä Pomarkusta. Kotoisin olen Kainuusta. Ensimmäiset 25 aikuisvuotta vietin Uudenmaan Pornaisissa, missä olin myös mukana niin kunnallispolitiikassa kuin monissa muissakin aktiviteeteissa. Satakunnassa olen asunut vuodesta 2008 saakka, joista viimeiset noin 10 vuotta Pomarkussa.
Pomarkun veroprosentti on nyt tapissa. Tärkein syy vaaliehdokkaaksi lähtemiseen oli osallistuminen omalta osaltani tämän vaikean asian käsittelyyn ja keinojen hakemiseen, jotta kunnan itsenäisyyttä voitaisiin jatkaa tulevaisuudessakin.
Kuluva valtuustokausi on ollut kylmää kyytiä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudelleen järjestelyssä. Vaikka kuntapäättäjä ei enää pysty kovin paljon vaikuttamaan näihin asioihin, niin äänitorvena oleminen onneksi on vielä mahdollista.
Erilaiset tapahtumat ja turvallisuuteen liittyvät asiat ovat tärkeitä lähtökohtia jokaiselle kuntalaiselle.