Haluan olla mukana rakentamassa hyvää ja kestävää huomista sekä vaikuttamassa yhteisiin asioihin. Luotan siihen, että yhdessä tekemällä voimme aidosti muuttaa maailmaa paremmaksi – askel kerrallaan
Luottamushenkilönä minua kiinnostavat erityisesti kuntalaisten osallisuuden vahvistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen sekä kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen huomioimalla kuntakeskukset tasapuolisesti. Pöytyän kunnan yhteisöllisyyslautakunnan varajäsenenä toimiminen kaudella 2021-2025 vahvisti kiinnostustani olla mukana päättämässä yhteisistä asioista ja halua oppia lisää uutta.
Vahvuuksiani ovat positiivinen asenne, joustavuus ja yhteistyötaidot. Mielestäni hyvät päätökset syntyvät keskustelemalla ja yhdistämällä elämän aikana kertyneen viisauden rohkeuteen kokeilla ja luoda uutta - yhdessä.
Jokaisella on oikeus hyvään, kestävään ja turvalliseen huomiseen. Omalla toiminnallani haluan erityisesti vahvistaa jokaisen kuntalaisen osallisuutta sekä ehkäistä syrjäytymistä. Ajattelen, että jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään ja kaikkien ääni tulee saada kuuluviin ja näkyväksi päätöksenteossa.
Pitkäjänteinen päätöksenteko ja järkevä aluepolitiikka vahvistavat kunnan elinvoimaa ja takaavat sen, että kunta voi tarjota parastaan kuntalaisilleen myös tulevaisuudessa. Elinvoimaa ylläpidetään vahvistamalla kunnan veto- ja pitovoimatekijöitä sekä tekemällä reiluja ja oikeudenmukaisia päätöksiä huomioiden kuntakeskukset tasapuolisesti. Päätöksenteossa otetaan huomioon ympäristön ja kestävän kehityksen näkökulma.
Jokaisella tulee olla oikeus valita asuinpaikkansa tänään ja myös tulevaisuudessa. Maaseudulla on pidettävä huoli laadukkaiden palveluiden saatavuudesta, jotta maaseutukunnat ovat houkuttelevia vaihtoehtoja myös esimerkiksi nuorille ja lapsiperheille.
Maaseudun merkitys Suomen ruoantuotannon ja huoltovarmuuden kannalta tulee huomioida ja tehdä päätöksenteossa näkyväksi. Järkevällä ja tasapuolisella aluepolitiikalla varmistamme, että kaikkialla kunnassa (ja laajemminkin Suomessa) on mahdollisuus elää hyvää elämää ja samalla varmistaa turvallisuus pitämällä myös maaseutu asuttuna.