26

Henna Tolonen

Pudasjärvi, Pohjois-Pohjanmaa
maatalousyrittäjä, 24

Olen Henna Tolonen, nuori lypsykarjatilallinen Livolta. Taloudessa elelee lisäkseni avopuoliso ja kolme koiraa. Vapaa-aika kuluu eläinten kanssa harrastellessa, lenkkeillessä ja luonnossa. Lisäksi ohjaan lasten kerhoja.

Kuntapolitiikkaan hyppäsin mukaan edellisissä kuntavaaleissa. Nyt on siis yksi kausi takana - toivottavasti seuraava edessä. Ensimmäinen kausi on ollut opettelua ja oman paikan etsimistä, mutta varmuus omaan tekemiseen ja ajatuksiin on vahvistunut kokoajan. Nälkä on kasvanut syödessä ja halu tehdä töitä Pudasjärven eteen on vain lisääntynyt.

Ihmisenä olen luotettava, periksiantamaton ja hoidan tehtäväni viimeisen päälle. Enää en pelkää kyseenalaistaa, vaan otan vahvasti kantaa asioihin, jotka askarruttavat. Olen löytänyt paikkani ja se on kehittyvä Pudasjärvi.

Vaaliteemat

Hyvinvoinnin edistäminen

Kuntalaisten hyvinvointi on kunnan voimavara. Terveet ja hyvinvoivat kuntalaiset ovat koko kunnan kivijalka ja tähän haluan pyrkiä.

Yrittäjyys

Toimivat yritykset lisäävät kunnan vetovoimaa tuomalla työpaikkoja ja veroeuroja. Itsekin yrittäjänä tahdon pitää huolen, että Pudasjärvi on hyvä paikka yrittää ja koti monenlaiselle yrittäjyydelle!

Kylien elinvoimaisuus

Pudasjärvi on "kyliensä kaupunki". Jokainen Sarakylästä Jaurakkajärvelle on yhtä tärkeä ja tasa-arvoinen asukas. Kylien elinvoimaisuus tulee ehdottomasti säilyttää.