21

Airi Tella

Puumala, Etelä-Savo
eläk. toiminnanjohtaja,THM,, 72

Olen 72-vuotias eläkkeellä oleva terveydenhuollon maisteri. Olen myös psykiatrinen sairaanhoitaja ja diakonissa. Muutin puolisoni kanssa synnyinkotiini Puumalaan takaisin viisi vuotta sitten 35 vuoden muualla työskentelyn jälkeen. Työni olen tehnyt avoterveydenhuollossa, mielenterveystyössä, seurakunnassa ja terveydenhuollon opettajana sekä viimeiset viisitoista vuotta valtakunnallisen järjestön toiminnanjohtajana. Työssäni olen saanut kokemusta hallinnosta, yhteistyöstä, muutoksen johtamisesta ja organisoinnista.

Kunnallisesta päätöksenteosta minulla on kokemusta Mikkelin kaupunginvaltuuston jäsenyydestä ja kaupunginhallituksen varajäsenyydestä 2000 – luvun taitteessa, Puumalan kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen jäsenyydestä hyvinvointialuevaltuuston varajäsenyydestä meneillään olevalta kaudella. Keravalla asuessani toimin aktiivisesti HUS lautakunnan varajäsenenä ja Keravan kaupungin Terveyden edistämisen työryhmän sekä SOSTEn (Suomen sosiaali ja terveys ry:n) hallituksen jäsenenä.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkkovaltuuston puheenjohtajana olen toiminut 2023 – edelleen. Kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsenenä olin Mikkelissa myös vv. vv. 1997-2020. Nyt olen myös kirkolliskokousedustaja ja talousvaliokunnan jäsen.

Puumalalla on hyvin hoidettu kuntatalous. Jatkuvana haasteena on uusien työpaikkojen syntyminen. Tarvitsemme elinvoimaa uusista yrityksistä. Huoleni on kuntalaisten hyvinvoinnin, palveluiden ja yrittämisen turvaaminen. Kouluun ja varhaiskasvatukseen tulee edelleen suunnata voimavaroja. Kulttuuriin ja osallisuuteen panostaminen tuo hyvinvointia. Kunnan tehtävänä on olla edunvalvojana Sotepalveluiden turvaamisessa.

Tulevaisuuden turvaaminen on päättäjien tehtävä. Toimin lapsiperheiden ja ikäihmisten hyvinvoinnin puolesta.
.

Vaaliteemat

Vahva kuntatalous luo edellytykset kuntalaisten hyvinvoinnille.

Pidetään huoli turvallisesta infrastruktuurista ja yrittäjyyden edellytyksistä: toimiva tiestö, toimiva vesilaitos, veneilijöille hyvät laituripaikat, pyöräilylle turvallinen tiestö, ja kävelyalueet turvallisiksi.

Panostetaan toimivaan asuinympäristöön ja tehdään tulevaisuuteen suuntautuvia ratkaisuja..

Kiinnitetään huomioita toimivaan kaavoitukseen, luonnon ja ympäristön hyvinvointiin, kuullaan asukkaita ja tehdään ratkaisuja tulevaisuuteen.

Koulutus, varhaiskasvatus, kulttuuri ja liikunta ja palvelut kaikkien ulottuville.

Panostetaan ikä-ihmisiin, työikäisiin, lapsiperheisiin ja nuoriin suunnattuihin palveluihin myös konkreettisesti kouluun ja varhaiskasvatukseen.