27

Aila Kauranen

Pyhäjärvi, Pohjois-Pohjanmaa
yrittäjä, eläkeläinen, 74

Olen sosiaalityöntekijä, koulutusyrittäjä, työnohjaaja ja psykoterapeutti. Vaikka olen jo eläkeiässä, teen edelleen myös työnohjaus- ja psykoteratyötä yrittäjänä. Olen 4 lapsen äiti ja 10 lapsen mummo. Lasten ja nuorten asiat ovat minulle tärkeitä sekä ammatti-ihmisenä että mummoihmisenä. Toimin 6 vuotta vastuukuraattorina Pyhäjärven kouluissa 2014 - 2021. Tein paljon työtä osana oppilashuoltoa, että erityistä tukea tarvitsevat lapset saivat tarvitsemaansa tukea ja tutkimuksiin perustuvaa apua. Olen tehnyt paljon työtä elämäni aikana, Erityisenä ammatillisena kiinnostukseni kohteena on ollut, kuinka ryhmät voivat oikein ohjattuina vahvistaa yhteisöllisyyden kokemusta. Luen paljon ja olen selvillä siitä, missä maailmassa elämme. Olen kasvanut Pyhäjärvellä, lähtenyt sieltä nuorena aikuisena ja palannut keski-ikäisenä. Yrittäjäntyöni on tarkoittanut, että tunnen myös työnantajan näkökulmasta työllistämisen haasteet. Yritykseni teki työtä 14 vuotta suuren työttömyyden vuosina yhteistyössä työvoimaviranomaisten kanssa. Tunnen siis työttömien ihmisten haasteet ja myötätuntoni on heidän puolellaan kyllä.

Vaaliteemat

Lasten ja nuorten kasvuolosuhteet turvattava Pyhäjärvellä.

Varhaiskasvatuksen ja peruskoulun ryhmä- ja luokkakoot säilytettävä toiminnan kannalta sopivina. Tarvittavat erityisen tuen resurssit säilytettävä ja esim. pienryhmiä ei pidä sulkea säästösyistä. Koulumatkakyyditykset pitää myös turvata ja siten varmistetaan koulumatkan turvallisuus, Pyhäjärven lapset ja nuoret tarvitsevat monipuolisia harrastusmahdollisuuksia ja sopivat tilat. Siksikin uuden Hyvinvointitalon rakentaminen pitäisi tehdä hyvässä yhteishengessä. Kun oppilashuolto siirtyi valtion päätöksin pois kuntien toimivallasta, on varmistettava, että kun hyvinvointialueet ohentavat ko.palveluita Pyhäjärvellä seurataan tilanteen kehittymistä ja tarvittaessa kehitetään omia toimintamalleja nuorten tukemiseen. Paikkakunnan yhteisöllinen ilmapiiri, kaikki ikäpolvet mukaan ottava, tukee myös nuorten kasvua ja kypsymistä ihmisinä ja tulevaisuuden vastuunottajina.

Pyhäjärvi säilyy elinvoimaisena ja itsenäisenä kuntana.

Pyhäjärvi on siirtymässä uuteen, kaivoksen jälkeiseen aikaan. kaivos toi työtä, vaurautta ja identiteettiä kuntaamme. Kaivos on suljettu, uusiutuvan energian takentaminen turvaa osaltaan taloudellisesti kunnan tulevan kehityksen. Elinvoimaisuuteen tarvitaan rahan lisäksi myös henkisiä asioita. Nyt on kyse myös identiteetistä. Kun on oltu kaivospaikkakunta, mistä Pyhäjärvi nyt tullaan tuntemaan? Tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista, yhteishengen rakentamista ja kaikkien Pyhäjärvellä asuvien arvostamista. Olemme hyvällä matkalla uuteen aikaan ja tätä tulevalla valtuustokaudella vahvistetaan. Talous pidetään tasapainossa ja rakennetaan uutta nykyaikaan ja tulevaisuuteen tarpeellista. Pyhäjärvisen osaamisen arvostaminen eri muodoissa voisi saada vaikka sellaisen muodon, että huomiota osoitetaan eri ammattiryhmille, osaajille, eri ikäisille - julkista huomiota ja julkista kiirosta. Kunta työnantajana voisi olla esimerkillinen siinä, kuinka jotain uutta kunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden välistä vuoropuhelua voidaan kehittää ja ylläpitää molemmin puoliseksi hyödyksi.

Työllisyysden asiat siirtyivät kuntien vastuulle - tähän riittävällä tavalla panostettava.

Työttömyys ja sen pitkittyminen ovat todellisia haasteita sekä yksilöille, perheille että koko yhteisölle. Kun valtio on halunnut siirtää työllisyysasioiden hoidon kunnille, intressinä on ollut myös se, että paikallisesti nähtäisiin kasvoista kasvoihin, mitä tämä tarkoittaa ja etsittäsiin läheltä uusia ratkaisuja. Nyt kuitenkin alueet ovat aika isot, jotka näitä hoitaa. Mielestäni Pyhäjärven päättäjien pitäisi ottaa omakseen oman kunnan työttämyyskysymykset. Työllisyydenhoitoa on sekin, että pyritään luomaan edellytyksiä sekä eetätyöntekijöille asettua Pyhäjärvelle asumaan että uusien työpaikkojen syntyminen kotikuntaan.