Olen musiikinopettaja ja ollut jo 10 vuotta eläkkeellä. Olen tehnyt tilapäisesti sijaisuuksia omalla alallani. Vielä tarvittaisiin taitoja monessa tilanteessa varmasti vaikka omiin hautajaisiin asti.
Olen kolmen pojan ja yhden tytön äiti. Lapset lentänet maailmalle ja seuraavaa polvea on tällä hetkellä neljä. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa.
Nykyisin on kotona aviopuoliso ja kaksi kissaa. Kevät on kiireistä aikaa. Kesällä yritän avustaa kaikenmaailman kukkia ja kasveja loistoonsa, mitä se nyt täällä pohjoisessa merkitseekään. Kipot ovat taimia täynnä.
Homma kuin homma täytyy saada tehtyä tai ratkaistua. Siihen olen kasvanut maatilan tyttönä.
Toiveissa saada juhlia kahdet häät ensikesänä omassa perheessä. Musiikkia luvissa. Jos Luoja suo.
Mahdollisuus päästä jatkohoitoon oman pitäjän terveyskeskuksesta. Vanhoille ihmisille turvallinen kotihoito, jos ei saada hoitoa järjestetyksi muuten.
Neuvolapalvelut ja synnytyssairaala lähellä. Jos tulee ongelmia niin taksit ja ambulanssit nopeasti saatavilla. Meillä on pitkä matka sairaalaan kylän äärilaidoilta. Säilytettävä omassa kunnassa erialojen terveyspalvelut.
Ei vain pintakiiltoa vaan syvää hyvinvointia kaikenikäisille. Meitä on moneen junaan ja kaikkia täytyy kuunnella. Jos on koulut jääneet kesken erilaisista syistä nuoruudessa niin opiskelumahdollisuudet täytyy turvata aikuisenakin. Meillä on hieno Kansalaisopisto, Musiikkiopisto, kesäyliopisto ja mahdollisuudet etäopiskella. Jokaisen erityisosaamista täytyy tukea eikä pitää kummajaisena. Jotkut nauttivat toisten osaamisesta tuloksista.Taide aktivoi aivojen eri lohkoja Taiteelle tarvitaan yleisöä.
Urheilu ja kaikenlainen pomppiminen on terveellistä. Ei tarvitse maata pitkiä aikoja hoitolaitoksissa. Yhdessä tekeminen poistaa eristyneisyyttä.
Kaikille usko tulevaisuuteen. Suomi on arvostettu valtio maailmalla. Kaikki me ainakin hengitämme raikasta ilmaa ja juomme puhdasta vettä, jos vaikka emme muuta ymmärtäisikään. Meillä on rauhallista.
Kaupungin melskeen voi jättää taakseen ja tulla nauttimaan Pyhäjärvestä.
Meidän täytyy huoltaa järven hyvinvointia ja valmistella sitä asukkaiden ja lomalaisten käytettäväksi vapaa-aikoinaan. Mäet ja kukkulat tarjoavat patikointireittejä ja lapsille mäenlaskupaikkoja.