40

Seija Piispa-Jespars

Pyhtää, Kymenlaakso
yo-merkonomi, 67

Olen Jesparsin Seija ja koulutukseltani yo-merkonomi. Perheessäni on neljä aikuista lasta ja kahdeksan lastenlasta. Olen työskennellyt järjestöissä toimistosihteerinä ja toiminnanjohtajana, pisimmän työuran tein maatalousyrittäjänä v. 1985-2014 Kunnallisessa päätöksenteossa olen ollut vsta 2001 lähtien jolloin aloitin Pyhtään teknisen lautakunnan jäsenenä. Kunnanvaltuutettuna toimin v. 2008-2017 jonka jälkeen 1. varavaltuutettuna. Päättäjänä otan aina huomioon kuntalaisten toiveet ja palautteet, teen faktoihin perustuvia päätöksiä yhteistyössä muiden valtuutettujen kanssa. . Aloitteita olen ollut valmistelemassa mm liikkuvien hyvinvointipalvelujen ns. hyvinvointiauton hankkimiseksi ja useiden yleisten teiden kunnon parantamiseksi. Valtuustotyön suola on rakentava keskustelu kunnan kehittämisestä ja yhteisen tavoitteen: kuntalaisten hyvän olon saavuttamisesta.

Vaaliteemat

Hyvät koulutus- ja sivistyspalvelut ovat kaikkien oikeus

. Kirjaston ja muiden sivistyspalveluiden taso on säilytettävä hyvänä. Kunnan on järjestettävä digikoulutusta kaikille halukkaille erityisesti senioreille arjen toimintojen helpottamiseksi. Myös koulutusta tekoälyn hyödyntämiseen tulee olla tarjolla. Lakisääteinen varhaiskasvatus ja perusopetus oltava laadukasta, kuten nyt onkin. Näkisin myös että kunnassa tulisi järjestää ammatillista opetusta hyödyntäen paikallisten yrittäjien tietämystä. Oppisopimuskoulutus kaksikielisessä kunnassa
tulisi olla enemmän esillä samoin kuin työharjoittelu. Pyhtään on tunnettava vastuunsa historiansa perinteen vaalimisesta, Pyhtäällä ei ole kotiseutumuseota mikä kokoaisi yhteen esineistöä ja tarinoita kunnan historiasta. Kunnassa tehty perinteen kokoaminen Pyhtään perinnepiirin toimesta tulee säilyttää jälkipolville.

Kuntatalous on oltava tasapainossa

Yrittäjyyttä ja työpaikkaomavaraisuutta omassa kunnassa tulee lisätä erilaisten hankkeiden kautta. Yhteistyötä kunnan ja yrittäjien välillä lujitettava. Kunnan elinkeinorakenne on pidettävä monipuolisena ja etätöiden tekemistä on edistettävä. Myös kesäasuntojen muuttaminen ympärivuotiseksi työ- ja asuinpaikaksi olisi mahdollistettava lain ja tarpeen mukaisesti.
Paikallinen osaaminen sekä tuotteistaminen tulisi olla vaihtoehtona
kilpailutuksissa. Kunnan strategiaan olisi nostettava paikallisuus arvona ja kilpailuetuna. Hankinnoissa olisi tarkistettava että tukut ja tavarantoimittajat noudattavat sopimuksen aikana kunnan tahtotilaa.
Naisyrittäjyyttä tulisi vahvistaa, monipuolista osaamista löytyy runsaasti. Kunnan tulee tukea yrittäjiksi aikovia koulutuksella ja osoittamalla työtiloja ja luomalla verkostoja.

Itsenäinen Pyhtään kunta

Pyhtään tulevaisuus on kuntalaisten omissa käsissä. Liittyminen suurempaan naapurikuntaan toisi enemmän haasteita kuin hyötyjä kuntalaisille. Verotus kiristyisi ja palvelut siirtyisivät kauemmaksi, ainakin kouluverkkoa tarkasteltaisiin toisin kuin nykyisin. Pienenä ja ketteränä kuntaorganisaationa on mahdollisuudet vastata ajan haasteisiin ripeästi. Kaksikielisyyttä on meille perintöä ja sitä rikkautta mitä vaalia jatkossakin.