4

Laura Hannelin

Raahe, Pohjois-Pohjanmaa
44

Olen Laura Hannelin, syntyperäinen Raahelainen, asun tällä hetkellä keskustassa, olen asunut myös Pattijoella ja Arkkukarissa. Olen nyt ensimmäistä kertaa ehdolla kunnallisvaaleissa. Vapaa-ajallani harrastan monipuolisesti liikuntaa ja aamuni aloitan meren rannalla kävellen. Olen työskennellyt isännöintialalla 12-vuotta ja työssäni olen päässyt tutustumaan monen ikäisten ihmisten elämään erilaisissa elämäntilanteissa.
Olen ehdolla koska haluan kehittää Raahea kestävällä ja ihmislähtöisellä tavalla ja turvata palvelujen saatavuuden kotikaupungissamme.
Raahe on kaunis ja monipuolinen kaupunki, jolla on potentiaalia. Yhdessä voimme kehittää kotikaupunkiamme entistä elinvoimaisemmaksi ja houkuttelevammaksi asuinpaikaksi, jossa asukkaat voivat hyvin ja palvelut ovat kaikkien saatavilla. Olen valmis tekemään töitä sen eteen, että Raahe pysyy elinvoimaisena ja tarjoaa laadukkaita palveluja niin nuorille kuin vanhuksillekin.

Vaaliteemat

Elinvoimaa ja laadukkaita palveluja

Minulle on tärkeää säilyttää kaupungin palvelut niin keskustassa kuin sivukylilläkin, paikallisia yrittäjiä on tuettava ja uusia yrityksiä palveluineen on saatava paikkakunnallemme.

Jatkokoulutuksen säilyttäminen paikkakunnalla

Nuorten jatkokoulutus on säilytettävä paikkakunnallamme, tätä kautta saamme nuoret pysymään Raahessa ja paikallisiin yrityksiin uutta työvoimaa sekä palveluille ostovoimaa.

Kuntalaisten hyvinvointi

Kuntalaisten hyvinvointi koko elämänkaaren läpi on tärkeää ja sen eteen meidän on tehtävä yhteistyötä. Kuntalaisilla on oikeus peruspalveluihin ja nämä palvelut on oltava jokaisen saatavilla. Kaikilla on oikeus elää ja vanhentua arvokkaasti.