Olen Saara Holappa, viiden lapsen äiti ja erityisopettaja Jokelankylältä. Lupauduin ehdokkaaksi, koska tykkään asua Raahessa, ja olisin mielelläni mukana yhteistyössä rakentamassa kotikaupungistamme hyvää asuinpaikkaa myös tulevia sukupolvia ajatellen. Olen mukana oman kylämme vanhempainyhdistyksessä ja Keskustan Pattijoen paikallisyhdistyksessä.
Perheen ja läheisten kanssa vietetyn ajan ja työni ohella luen, kuuntelen musiikkia, työmatkapyöräilen ja käyn taidenäyttelyissä. Saan hyvää mieltä myös lähiluonnossa liikkumisesta ja vanhoista rakennuksista, merinäkymistä ja peltomaisemista.
Arvostan toimivaa arkea. Päiväkoteja, joissa on pienille ihmisille riittävästi tuttuja sylejä. Kouluja, joissa lapset ja nuoret voivat keskittyä oppimiseen ilman, että tarvitsee kärsiä levottomista olosuhteista. Arvostan merkityksellistä tekemistä ja työtä, joiden kautta voi kokea itsensä tarpeelliseksi. Arvostan myös sitä, että ihminen saa kasvaa ja vanheta arvokkaasti turvallisessa yhteydessä toisiin ihmisiin. Näiden asioiden puolta olen valmis pitämään.
Kannatan lapselle sopivan kokoisia päiväkoteja: tutkimusten mukaan lapsen kannalta sopivimman kokoisessa päiväkodissa on alle 60 lasta. Lapsiperheen aamuja helpottaa, jos sisarukset voi viedä samaan paikkaan hoitoon. Lisäksi sisarukset saavat näin mahdollisuuden tavata toisiaan jo hoitopäivän aikana.
Omat lapsemme ovat saaneet käydä Jokelan koulua, joka on monella tapaa erinomainen ympäristö alakouluikäisille. Puolustan lähikouluja, koska ne pitävät alueet vireinä ja houkuttelevat uusia asukkaita. Lähi- ja kyläkoulut vahvistavat koko alueen ihmisten yhteisöllisyyttä. Raahen keskustalaisten tapaan kannatan 40 oppilaan rajaa: jos kouluissa on yli 40 oppilasta, koulun toiminta on täysin perusteltua.
Monipuoliset toisen asteen opiskelumahdollisuudet puolestaan antavat nuorille lisäaikaa juurtua kotikaupunkiinsa.
Kouluissa kännykättömyys vapauttaa lapsia ja nuoria oppimaan sekä aitoon vuorovaikutukseen. Kynä ja paperi ovat tutkitusti erityisesti lapsille toimivampia oppimisen välineitä kuin tietokoneet.
Lapsille koulunkäynti, nuorille opiskelu ja kesätyöt, aikuisille työt ja vapaaehtoistyöt, kaikenikäisille mieltä virkeänä pitävät harrastusmahdollisuudet, tapahtumat ja aidot kohtaamiset luovat elämään hyvää sisältöä. Monenlaiset liikuntapaikat, nuorisotyö, Satelliitti, kirjastot, Raahe-opisto ja musiikkiopisto ovat usealle raahelaiselle arvokas osa arkea.
Vaihtuvuus, digitalisaatio ja kiire tekevät hallaa turvalliselle kohtaamiselle sellaisissa kuntapalveluissa, joissa hyvä kohtaaminen edistäisi ihmisen hyvinvointia. Joissain kohtaa digitaaliset yhteydet ovat enemmän kuin paikallaan, lisäävät asioiden sujuvuutta ja säästävät euroja. Olisi hyvä, jos kuntalaisella olisi jatkossakin mahdollisuus myös aitojen kohtaamisten palveluihin digivaihtoehtojen ohella.
Turvalliset kohtaamiset ja merkityksellinen tekeminen tekevät arjesta antoisaa, lisäävät hyvinvointia. Oikeanlaiset rakenteet mahdollistavat niitä – varmistetaan hyvällä päätöksenteolla sellaisia.
Raahessa on ainutlaatuinen saaristoluonto, joka tarjoaa luontoelämyksiä niin raahelaisille kuin muualta tuleville. Merenrantojen virkistyskäyttöä voisi lisätä entisestään esimerkiksi hiekkatiereiteillä, joilla voisi kävellä ja pyöräillä. Saaristoon pääsyä olisi hyvä entisestään helpottaa. Samalla tulee pitää huolta saarten herkästä luonnosta.
Olen lähiluonnon puolustaja. Moni meistä on saanut viettää lapsuutensa puissa kiipeillen ja risumajoja rakennellen - metsä on edelleen monelle lapselle paras superpark. Jo lyhyt hetki luonnon helmassa lisää hyvinvointia kaikenikäisille. Siksi on hyvä, että mahdollisimman monella raahelaisella luonto on jatkossakin lähellä.
Vanha Raahe on helmi, jonka arvo on onneksi jo huomattu. Vanhan Raahen putiikit, viihtyisät kahvilat ja majoituspalvelut mahdollistavat juuri sellaisia kokemuksia, joita moni kaipaa kiireisessä arjessaan. Myös esimerkiksi Vanhan Raahen joulukalenteria tullaan kauempaakin katsomaan. Kaikelle tällaiselle toiminnalle on tärkeää antaa tukea. Vanha Raahe kannattaa pitää hyvässä kunnossa.