81

Olli Kauppila

Raisio, Varsinais-Suomi
Kaapelinnäyttäjä, 62

Jälleen ehdokkaana. Mynämäellä nuoruuden viettänyt, kuitenkin jo 35 vuotta raisiolainen. Nykyinen asuinalue Hulvela.
Arvostan käytännönläheistä, tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Politiikka on tiimityötä, arvostan hyvää yhteistyötä niin oman ryhmän sisällä kuin myös yli puoluerajojen. Näinä vastakkainasettelun ja ääriajattelun aikakautena, kaltaiseni maltillinen ja asiakeskeinen keskitien kulkijalle on varmasti paikkansa.

Seuraavan vaalikauden aikana toivottavasti E18 tie lähtee rakentumaan ja päästään suunnittelemaan ja kehittämään Raision keskusta-alueen ilmettä. Tieprojekti tuo yleensä joitain lisäkuluja kaupungille. Nyt kun rakennettu uusia kouluja ja päiväkoteja pitää laittaa vähän jäitä hattuun jotta ei velkaannuta liiaksi. Onneksi Raisio on muuttovoittokunta. Jotta pysyisimme myös muuttovoittokuntana pitää olla tilaa myös uusille yrityksille.

Peruspalvelut pidettävä Raisiossa. Lisäksi mahdollistettava edelleen hyvät liikuntamahdollisuudet niin nuorille kuin iäkkäille henkilöille kohtuuhinnalla.

Mahdollidet uudet kerrostalot keskusta-alueelle 4- max 6 kerroksisia ja rakennettava riittävän väljästi.