Olen Marjo Isotalus, Rantasalmelta.
Olen utelias ja eteenpäin menevä ihminen, joka uskoo unelmien kantavaan voimaan sekä
jatkuvaan kehittymiseen ja kehittämiseen.
Innostun ja inspiroidun ihmisistä, luonnosta sekä elämäntarinoista.
Olen yrittäjä, voimavarakeskeinen työnohjaaja STOry, teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) sekä
lähihoitaja (mielenterveys- ja päihdetyö.)
Työhistoriani on erittäin monialainen, olenhan jo aloittanut 13-vuotiaana muun muassa leikkikenttä ohjaajana sekä mainospostin jakajana. Viimeiset 20 vuotta olen ollut monipuolinen teatterikentän vapaaottelija. Sydämeni sykkii kuitenkin
suuresti taiteen ja kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä itsensä kehittämistä yhdistävään
tekemiseen.
Työkseni toimin ja olen toiminut muun muassa työnohjaajana, näyttelijänä, yksilö- ja ryhmävalmentajana,
teatteriohjaajana, opettajana, kouluttajana sekä erilaisissa markkinointitehtävissä.
Työssäni sekä minussa yhdistyvät
luovat menetelmät, dialogisuus, hyvät vuorovaikutus- ja ihmistaidot sekä välittömyys.
Elinvoimainen kunta tarvitsee monipuolisen ja rikkaan kulttuurielämän. Kulttuuriin satsaaminen on investointi niin hyvinvointiin, kunnan lumovoimaan kuin yrittäjyyteenkin. Se on kuntien tavaramerkki ja erottaa meidät muista kunnista. Kulttuuri on myös suurelle osalle ammatti ja työ. Kun kunta tukee kulttuuripalveluja, tukee kunta silloin myöskin yrittäjyyttä. Elinvoimaiset kunnat ovat yrittäjäystävällisiä ja mielestäni meidän on osattava myös ajatella yrittäjähenkisesti. Maaseudun arvostaminen ja esiin nostaminen sekä tarvittavista palveluista huolehtiminen on tärkeää.
Mikäli haluamme pitää kuntamme elinvoimaisena ja saada muuttovoittoa, on lapsiperheiden palvelut ensisijaisen tärkeitä. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus ja heidän tulevaisuususkoa vahvistettava. Ikäihmiset ansaitsevat arvokkaan vanhuuden ja heillä pitää olla oikeus saada vanheta kotikunnassaan lähellä omaisiaan. Tämän eteen on meidänkin kunnassamme taisteltava ja kehitettävä uusia toimivia ratkaisuja.
Minulle tärkeitä arvoja ovat avoin vuorovaikutus, aito kohtaaminen sekä kuulluksi tulemisen tärkeys. Siksipä minulle onkin tärkeää, että päätöksenteossa kuunnellaan ihmisiä, tarkastellaan asioita useasta näkökulmasta ja käydään avointa dialogia.