Olen 64-vuotias toimitusjohtaja (TkL, FM), syntyisin Rautalammilta. Olen asunut lukion ja armeijan jälkeen reilut 43 – vuotta muualla, mutta tämän vuoden alusta muutimme takaisin kotiseudulle vaimoni ja kahden koiran kanssa. Minulla on neljä lasta ja asumme kolmen sukupolven yhteistä arkea poikani viisihenkisen perheen ja lemmikkien kanssa.
Kaupunginvaltuuston ja kuntayhtymien luottamustehtävistä minulla on kokemusta Suonenjoelta 2000-luvun puolivälistä yhden valtuustokauden ajalta. Erityisosaamisalueena voisin mainita johtamisen, koska olen viimeiset 30-vuotta toiminut johtotehtävissä sekä kuntayhtymissä, osakeyhtiöissä, osuuskunnissa että yhdistyksissä ja myös edellä mainittujen organisaatioiden hallitustehtävissä.
Olen vielä muutaman vuoden mukana työelämässä ja työskentelen pääasiassa etätoimistossa kotonani - toimistolle Helsinkiin pääsen kätevästi tarvittaessa junalla.
Muu osaaminen on koko pitkän työuran ajan kehittynyt tietotekniikan, tietoliikenteen ja internetin avulla kehitettävien digitaalisten palveluiden parissa.
Harrastuksista tärkeimmät ovat teknologian kehityksen seuraaminen eli ikuinen opiskelu, luonnossa liikkuminen koirien kanssa - metsällä tai marjassa, voimaa vaativat veteraaniurheilulajit ja kuntosali sekä kaikenlainen käsillä tapahtuva rakentelu ja korjaaminen aina taloista - ajoneuvoihin.
Olen sitoutumaton ehdokas ja moni on kysynyt, että miksi lähden ehdokkaaksi? Ensinnäkin koen, että lapsuus ja nuoruus Rautalammin maaseudulla on antanut minulle erinomaiset lähtökohdat kehittyä ja kasvaa omalla urallani niihin tehtäviin, mitä on aina eteen tullut. Tässä elämän vaiheessa koen, että pystyn antamaan myös takaisin Rautalammille kokemukseni, osaamiseni että myös laajojen verkostojeni kautta.
Uusia investointeja ja työmahdollisuuksia on saatava syntymään, joko paikkakunnalla oleviin ja syntyviin yrityksiin tai sitten Rautalammilla asuville etätyöntekijöille. Tämä tarkoittaa sitä, että perheiden eri elämän vaiheessa arkea tukevien palveluiden on oltava helposti saatavilla, jotta asukkaat voivat kokea olevansa tervetulleita kuntaan. Erityisen tärkeä on saada tietoliikenneyhteydet kunnassa sille tolalle, että ne eivät estä etätyön tai muun etäpalvelun käyttöä tai tarjoamista. Lisäksi ne toimivat nykyisin sekä perinteisten elinkeinojen (maa-, metsä-, metalli- ja elintarviketeollisuus) että palveluelinkeinojen (kauppa-, hyvinvointi-, matkailu- ja osaamisen kehittäminen) kasvun nopeuttajana monipuolisten verkkopalveluiden kautta. Myös sote-palvelut hyötyvät toimivista tietoliikenneyhteyksistä, joka on osa arjen hyvinvointia.
hyvinvointia
Kunnan pitää toimia avoimesti ja verkottua paikallisten palveluyritysten kanssa, jotta kuntalaisille löytyy mahdollisimman laajasti tarvittavat palvelut oman kunnan alueelta. Kunnan pitää omalla toimillaan luoda luottamusta siihen, että Rautalammille kannattaa investoida ja että kunta omissa hankinnoissaan pyrkii tukemaan paikallista elinkeinotoimintaa.
Lapsiperheiden elämä ruuhkasuomessa on monilla paikkakunnilla turvatonta, on suuria yksiköitä, joissa pikkuihmiset hukkuvat massaan ja heidän yksilöllisiä tarpeitaan ei huomioida, kun päätöksen tekoa ohjaa tehokkuus. Rautalampi sijaitsee keskellä kaikkea ja tänne on helppo tulla luomaan edellytyksiä uusille sukupolville laadukkaaseen ja turvalliseen elämään. Lasten mukana tulee aina vanhempia, jotka tekevät työtä ja tuovat verotuloja – siksi lapsien huomioiminen on tärkeää