Olen 41-vuotias syntyperäinen paikkakuntalainen. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan ja etsimään omaa paikkaa työelämässä. Tie vei eri paikkakuntiin ja maihin, joista elämää näki ja koki toisesta näkökulmasta. Oma sydän on kuitenkin aina sykkinyt omalle kunnalle, vaikka olen asunut muualla. Toisaalta ulkopuolelta katsominen on tuonut uutta näkemystä ja arvostusta. Onnekseni perhe ja työ toivat minut kotikuntaan takaisin vuonna 2015. Omaan ydinperheeseen kuuluu kaksi lasta (6v. ja 9v.) ja avopuoliso. Asumme maaseudulla Änkilänsalolla. Rakastan oman kunnan rauhaisuutta, yhteisöllisyyttä (tuttu joka nurkalla), vihreyttä ja järjestötoiminnan aktiivisuutta, mikä tuo kuntaan tapahtumia, harrastuksia, yhteisöllisyyttä ja vireyttä. Vapaaehtoistyö on merkityksellistä tekemistä ja se on suuri etu kunnalle. Siksi sitä pitää arvostaa ja tukea tulevaisuudessa, jotta jatkossakin saadaan tekijöitä. Olen itsekin aktiivisesti mukana järjestötoiminnassa. Nykyisin toimin MLL Simpeleen paikallisyhdistyksen puheenjohtajana ja Simpele-Änkilä kyläyhdistyksen varapuheenjohtajana.
Luonteeltani olen rauhallinen, kuuntelevainen, helposti lähestyttävissä, mutta myös määrätietoinen.
Maailman meno on tällä hetkellä synkkää katsottavaa ja kuultavaa. Aktiivisesti sitä seuraan myös työnkin puolesta. Paljon korostetaan, että itärajan kunnat tulee pitää asutettuina. Olen samaa mieltä. Pidän tärkeänä että tieverkostot ja tietoliikenneyhteydet ovat kunnossa, ja palvelut lähellä. Lapset ja nuoret ovat oikeutettuja turvalliseen ja hyvään kasvu- ja opetusympäristön.
Olen lähtenyt kuntavaaliehdokkaaksi, tavoitteena vaikuttaa siihen, että Rautjärven kunta pysyy tulevaisuudessakin elävänä ja kaikille turvallisena paikkana asua, josta löytyy peruselämän palvelut. Suomen huoltovarmuuden ja turvallisuuden kannalta, on tärkeää, että itärajan kunnat säilyvät elinvoimaisina ja asutettuina.