Timo Kemppainen,73 v. vaimo ja kaksi aikuista lasta, neljä lastenlasta päiväkodista lukioon, eläkeläisrehtori/luokanopettaja, valtuutettu ja sivistyslautakunnan pj.
Harrastan lenkkeilyä, hiihtoa, lukemista, polttopuiden tekoa, taiteilua, pappailua ja mökkeilyä
Nuoriso-,liikunta-,kirjasto- ja kulttuuripalveluiden toimintaedellytysten varmistaminen. Lapset ja nuoret tuovat valtionosuuksina merkittävästi rahaa kuntaamme. Esim. lukio on mahdollistamassa tiettyjen opetusaineiden opetuksen myös yläkoulussa. Ilman lukiota tämä heikentäisi oleellisesti kuntamme opetustarjontaa eikä houkuttelisi päteviä opettajia. Laadukkaasta opetuksesta saamme kiittää niin varhaiskasvatuksen kuin koululaitoksemme ammattitaistoisia ja sitoutuneita opettajiamme ja henkilökuntaa.
Nuorisovaltuuston toimintaa on kehitettävä ja sen vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi.
Tätä työtä tehdään yhdessä kunnan, yrittäjien ja Nihak:n kanssa. Luomme
yrityksillemme kehitys-ja kasvuedellytyksiä, mutta olemme myös valmiita ottamaan vastaan uutta yritystoimintaa esim. vastaanottohallin muodossa.
Jäpäsmäen biolaitos/aurinkovoimala saatetaan tuotantokuntoon yhdessä hankehakijan ja Nihak:n kanssa mahdollisimman pian.
Seutukunnan kuntien välistä yhteistyötä on lisättävä, sillä se lisää koko alueen mahdollisuuksia kehittyä yhä vetovoimaisemmaksi yritystoiminnalle.
En ole minkään energiatuotannon vastustaja, mutta olen kriittinen valmistelulle, joka ei ota huomioon kaikkia kuntalaisia kulloisenkin energiamuodon valmistelussa. Näin on käynyt tuulivoiman osalta. Olen tehnyt aloitteita ,joilla haittoja voitaisiin ehkäistä kuten Kompensaatioaloitteen ja Ympäristöluvan hakeminen tuulivoimalle.
Kunnassamme on yksi maakuntakaavaan hyväksytty tuulivoima-alue, Kiiskineva. Rauranselkä ja Pikku Kivineva on todettu uusimmassakin maakuntakaavaehdotuksessa kaavoituksen ehdot täyttämättömiksi alueiksi seudullisena ja ei-seudullisena tuulivoima-alueena.
Kehitämme kuntamme asukkaiden pitovoimaksi ja työllistäjäksi Susisaarta, Petäjämäkeä ja Peuranpolkua. Voimme luoda olemassa olevien yrityksiemme kautta näistä mahdollisuuksista maakuntamme eteläisen alueen ykköspaikan liikunta-,retkeily- ja majoitustoiminnassa.
Jatkan vanhan pyörätiealoitteen eteen päin viemistä. Viljamäelle ulottuvaa pyörätietä jatketaan Kangaskylän Lehtorannan tiehaaraan asti esim. levittämällä Sievintietä. Lisää turvallisuutta, mutta antaa myös turvallisemman mahdollisuuden tutustua kuntoa kohottaen kuntamme kauniisiin järvimaisemiin.