Olen ennakkoluuloton, avoin sekä yhteistyökykyinen ihminen. Koulutukseltani olen lähihoitaja ja työskentelen lapsiperheiden kotipalvelussa perhetyöntekijänä. Asun mieheni ja kahden lapsemme kanssa vahteristossa. Kaksi vanhinta lasta on muuttanut jo pois kotoa. Toimimme myös tukiperheenä. Haluaisin olla mukana edistämässä turvallista ja sujuvaa arkea Riihimäellä.
Koulut ja varhaiskasvatus kuntoon. Erityisen tuen tarpeisiin on vastattava asianmukaisella tavalla ja luokkakoot on kyettävä pitämään maltillisina. Perheiden tuen tulee olla saumatonta, yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa tiivistettävä.
Lähipalvelujen säilyminen kunnassa vaatii muutakin kuin hyvinvointialueen päätöksentekoa. Se vaatii kunnan elinvoimaisuutta ja asukasluvun säilymistä. Tuetaan yrittäjyyttä ja mahdollisuuksia luoda uusia työpaikkoja. Edistetään yritysten ja oppilaitosten yhteistyötä.