222

Antti Hannukkala

Sitoutumaton
Rovaniemi, Lappi
eläkeläinen, MMM agronomi, 69

Olen 69-vuotias eläkeläinen. Koulutukseltani olen maatalous-metsätieteiden maisteri, agronomi. Syntyisin olen Kantahämäläinen, maatilalla kasvanut, olen ns. junantuoma. Työurani aloitin ensin Helsingin yliopiston palveluksessa Muddusjärven tutkimustilalla tilanhoitajana ja sitten 30 vuotta Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Lapin tutkimusasemalla Rovaniemen Apukassa. Jäin eläkkeelle tutkimuslaitosfuusion jälkeen muodostetusta Luonnonvarakeskuksesta vuonna 2021. Olen sen jälkeen ollut hieman työelämässä oman toiminimeni AntipaineAntti puitteissa. Asun Syväsenvaarassa ja harrastan kotihommien lisäksi metsästystä, marjojen sekä sienten keräilyä ja eläkeläisjärjestötoimintaa. Minä olen naimisissa ja kahden aikuisen pojankollin isä.

Vaaliteemat

Ikääntyneiden ja nuorten työelämäsyrjintä

Ikääntyneiden elinaikakokemusta ei haluta työelämässä hyödyntää. Tulevaisuudessa tarvitaan enemmän osaavaa työvoimaa ja tällä hetekllä yli 60-vuotiaiden kokemusta hyödynnetään vajavaisesti. Nuorille taas ei löydy harjoittelu- tai kesätyöpaikkoja, joista saisi tulevaisuuteen tarvittavaa työkokemusta ja sitä kautta mahdollisuutta saada työnantajien vaatimaa työkokemusta.

Ikääntyneiden palvelut

Ikääntyneiden sosiaalitoiminnan estettömyyspalveluita on karsittu aika rankalla kädellä. Kuitenkin halutaan, että he asuvat kotona ja sitten myöhemmin lähiomaiset hoitavat heidät. On todella hyvä, että ikääntyneet tulevat toimeen ja hoitavat itsensä mahdollisimman pitkään, mutta mitä sen jälkeen?????

Rovaniemen luonto- ja kaupunki-imago

Rovaniemestä on tullut eräs Suomen matkailun Mekoista. Uusien tietojen mukaan airbnb-majoituksen määrä ohittaa tällä hetkellä hotellien majoitusmäärän, härkisti sanoen turisti on Rovaniemen ja ehkä koko Lapin tärkein kotien eläin. Valitettavasti tämä on tuonut lieveilmiöt kuten tulojen siirtymän asuntosijoittajille sekä häiriöhaitat naapureille ja myös muille asujaimille. Rovaniemn vuokrataso ja asuntojen saatavuus alkaa olla sitä luokkaa, että milloin esimerkiksi opiskelijoiden halu hakea Lapin yliopistoon ja ammattikorkeakouluun hiipuu. Opiskelijoiden käsissä on kuitenkin tulevaisuus.