Olen 46-vuotias ehdokas Säkylän Pyhäjoelta, ja perheeseeni kuuluu vaimo ja kolme jo aikuisuuden kynnyksellä olevaa lasta. Kotona päiviämme ilostuttavat myös muutama karvainen lemmikki. Liikunta eri muodoissaan on kuulunut harrastuksiini lapsesta saakka, ja sen myötä myöhemmin myös valmennus- ja ohjaustehtävissä toimiminen on tullut tutuksi. Koulutukseltani olen tradenomi (YAMK) ja työskentelen kehittämispäällikkönä Sataedussa. Työssäni pääsen seuraamaan aitiopaikalta, miten Satakunnan elin- ja vetovoimaisuutta rakennetaan kohti tulevaisuutta.
Olen kunta- ja aluevaalien ensikertalainen, mutta jo pitkään ympäröivän maailman asioita ja ilmiöitä tarkkaan seuranneena haluaisin päästä itsekin vaikuttamaan ja tekemään työtä yhteisten asioiden eteen. Aiempaa kokemusta siitä olen päässyt kartuttamaan muun muassa kirkkovaltuustossa ja kyläyhdistystoiminnassa.
Ympäröivä maailmamme muuttuu kiihtyvää tahtia. Meiltä kaikilta vaaditaan valtavasti uuden oppimista ja omaksumista, mikä saattaa tuntua myös hämmentävältä ja jopa pelottavalta. Niinpä mielestäni tärkeää on huolehtia lasten, nuorten, perheiden ja iäkkäiden hyvinvoinnista. Turvallinen elinympäristö ja palvelujen saatavuus tulee taata kaikille - myös taajama-alueiden ulkopuolella asuville.
Kylissä tehdään paljon myös yhteisöllistä ja vaikuttavaa työtä asukkaiden hyvinvoinnin eteen, esimerkiksi kyläyhdistysten ja muiden kylätoimijoiden osalta. Sen työn tukeminen myös jatkossa on paitsi tärkeää, myös järkevää.
Veto- ja elinvoimainen kunta tarvitsee yritystoimintaa ja työpaikkoja. Niiden syntymiselle ja säilyttämiselle pitää tarjota hyvät olosuhteet, tuki ja toimintaedellytykset.
Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen verkostoa ei saa supistaa enää yhtään. Palvelujen saatavuus eri puolilla kuntaa pitää nyt turvata tulevaisuutta silmällä pitäen.
Samoin on asianlaita liikunta- ja kulttuuripalvelujen osalta. Esimerkiksi liikuntapaikkojen ylläpitämisestä pitää huolehtia, ja mahdollistaa niiden käyttö edulliseen hintaan. Näillä palveluilla on mahdollisuus vaikuttaa laajasti eri ikäisten kuntalaisten hyvinvointiin.
Vetovoimaisessa ja elinvoimaisessa kunnassa on hyvät edellytykset kehittää ja ylläpitää elinkeino- ja yritystoimintaa, ja sitä kautta luodaan myös työpaikkoja. Tarjotaan jatkossakin tarvittava tuki, ympäristö ja olosuhteet elinkeino- ja yritystoiminnalle.
Sanotaan, että kunta on kyliensä summa. Tukemalla esimerkiksi kyläyhdistysten ja muiden kylätoimijoiden vaikuttavaa työtä kylien asukkaiden hyvinvoinnin ja viihtyvyyden eteen, ylläpidetään myös taajamien ulkopuolisten alueiden elinvoimaisuutta.