11

Ari Järvinen

Salo, Varsinais-Suomi
laillistettu kiinteistönvälittäjä, 35

Olen Ari Järvinen, 35-vuotias Kiinteistönvälittäjä Salon Perttelistä. Kuluneella valtuustokaudella olen istunut Salon Vuokratalot Oy Hallituksessa, tuurannut Rakennus- ja Ympäristölautakunnan kokouksissa satunnaisesti varajäsenyyden kautta, ja istun parhaillaan Salon kaupungin Tarkastuslautakunnassa varsinaisena jäsenenä.

Vaaliteemat

Turvataan kattavat ja laadukkaat lähipalvelut

Lähipalvelun ja kylän kehittymisen ratkaiseva elinehto on hyvä sijainti, eli kodin ja koulun, päiväkodin, työpaikan eli päivittäisen arjen sujuvuus tulee ajallisesti lyhyistä matka-ajoista, alueen harrastusmahdollisuudet ovat oltava riittävät ja lähiluonto viihtyisä.

Vahva ote kaavoitus- ja elinvoimapolitiikkaan

Tässä on avainasemassa mielestäni kohtaaminen sekä sijainti. Keskeisten liikenneväylien risteyskohdat, jotka palvelevat työllistäjää niin materiaalien saatavuuden, työvoiman löytymisen tai asiakkaiden nopean ja helpon tavoittavuuden puolesta, luo kiinnostusta sijoittua kaupunkiin toimimaan. Toki kaupungin on oltava yritysystävällisyydeltään otollinen ja soveltuvia tontteja risteyksineen on oltava valmiina tarjolla kattavasti.

Ei kunnan rahaa Länsirataan, ratalinjaus on myös mielestäni väärä.

Junaradat ovat ensisijassa Valtion hankkeita, joten pidän kummallisena, että nyt ollaan kunnan kukkarolla. Kasvuhyöty tulee radasta vain lähijunaliikenteen avulla, ja asemapaikat tulee olla uutta kasvua potentiaalisesti saavilla alueilla. Muutoin rata ei rahoita itseään takaisin, ei lipputulojen, mutta ei myöskään verotulojen, kautta.