148

Virpi Lammassaari

Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaa
lehtori, opinto-ohjaaja, 53

Olen 53- vuotias neljän aikuisen lapsen äiti. Vapaa aikana harrastan lenkkeilyä ja jalkapalloilua Semiladyissa. Tällä hetkellä nautin työstäni perusopetuksen opinto-ohjaajana Seinäjoella. Työurani olen tehnyt pääosin opetusalalla, jossa olen toiminut yli 30 vuotta. Työpaikkani ovat olleet varhaiskasvatuksesta yliopistoon, joten opetusalan lisäksi lapset, nuoret ja heidän arkensa ovat tulleet tutuiksi. Olen ollut kunnallisvaaliehdokkaana vuodesta 2008 lähtien. Kokemusta lautakuntatyöskentelystä varajäsenenä on hyvinvointi, elinvoima, kasvatus-ja opetus ja lupa-asianlautakunnista. Viimeksi olen toiminut työllisyys ja työvoimatoimikunnan puheenjohtajana ja käräjäoikeuden lautamiehenä. Elämäniloa keskellä arkea!