Olen yrittäjä, kuuden jo aikuisen lapsen äiti sekä vaimo. Lisäksi meillä on asunut jo yli kolme vuotta isäni, joka on nyt 87-vuotias. Koulutukseltani olen artenomi sekä käynyt oppisopimuksella erikoistarvikemyyjäksi. Olen nyt toista kautta valtuutettuna. Ensimmäisellä kaudella myös teknisen lautakunnan jäsen. Nyt olen kunnanhallituksessa sekä kehittämislautakunnassa Siikajoen kunnan edustajana. Lisäksi olen koulutuskuntayhtymä Brahen yhtymävaltuustossa. Koen mielekkääksi ja tärkeäksi, että olen saanut olla yhdessä muiden valtuutettujen kanssa mahdollistamassa itsenäisen kunnan asioiden hoitoa. Olen sitoutunut hoitamaan minulle annetut luottamustoimet hyvin ja tekemään päätökset koko kuntaa ajatellen, niiden tietojen pohjalta mitä kulloinkin on ollut saatavana. Ja olen edelleenkin valmis jatkamaan valtuutettuna mikäli te kuntalaiset niin katsotte hyväksi.
Tärkeää kuntalaisten hyvinvointi. Haluan toimia niin, että kaikenikäisille olisi hyvä asua ja elää Siikajoen kunnassa. Huomioiden kunnan taloustilanne.
Yritän parhaani, että yrittäjille tämä kunta olisi oikeasti hyvä vaihtoehto toimia niiden resurssien puitteissa mihin meillä on mahdollista vaikuttaa.
Näen tärkeänä pienempien koululaisten saada käydä lähellä, omalla kylällä alaluokat, mikäli se on mitenkään mahdollista. Kunnan taloustilanne ja lapsimäärä vaikuttaa sitten siihen miten niitä pystytään pitämään.