10

Janne Käkelä

Siikajoki, Pohjois-Pohjanmaa
Tehdaspäällikkö, 48

Olen 48-vuotias puoliso, isä ja pappa Siikajoen Karinkannasta. Olen toiminut pitkään yrittäjänä maatalous- ja rakennusalalla, työntekijänä teollisuuden erilaisissa tehtävissä, sekä tehdaspäällikkönä. Nykyinen päätoimeni on kiinteistöpäällikön tehtävä Raahessa. Luonteeltani olen rauhallinen. Esihenkilönä toimiminen on kasvattanut minussa päätöksentekoon kykenevän henkilön. Haluan kunnioittaa erilaisia ihmisiä ja mielipiteitä yhteisen hyvän rakentamisessa Siikajoen asukkaille.

Vaaliteemat

Kuntaan uusia työpaikkoja

Jotta kunnan väkiluvun lasku saataisiin pysähtymään, sen edellytyksenä on saada Siikajoelle lisää teollisuuden työpaikkoja ja sitä kautta pitovoimaa ja uusia asukkaita.

Turvataan lasten hyvä ja turvallinen elinympäristö Siikajoella

Kouluverkoston ylläpito, harrastusmahdollisuuksista huolehtiminen, kotien kasvatustyön tukeminen.

Elinvoimaa merenrannalle

Laaditaan kunnollinen suunnitelma merenrannikon kehittämiselle yhdessä sidosryhmien kanssa. Aletaan aktiivisesti ja rohkeasti viemään asioita eteenpäin.