Olen syntyisin Loimaalta ja asunut Somerolla jo 35 vuotta. Aikaisempaa kokemusta kunnallispolitiikasta ei ole. Someron keskustaan muutin vuonna 1990 ja asuin siellä 30 vuotta. Viimeiset viisi vuotta olen asunut Somerniemellä Oinasjärven rannalla. Minulla on neljä aikuista lasta ja pääosan työurastani tein Länsi-Uudellamaalla metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijana. Eläkkeelle jäin vuoden 2024 alussa. Olen innokas penkkiurheilija ja myös kuntourheilija. Erityisen lähellä sydäntäni on koripallo, jota pelasin nuorempana alasarjatasoilla ja jota vieläkin harrastelen. Karaoken laulaminen on myös yksi harrastuksistani. Somerniemen Myllyrannassa riittää kaikenlaista puuhaa puutarhanhoidosta polttopuiden tekoon. Asuttuani nyt viisi vuotta Somerniemellä olen huomannut, että Somerniemi on sijainniltaan loistavassa paikassa lähellä pääkaupunkiseutua ja siksi hyvä kehittämiskohde ajatellen koko Someron tulevaisuutta. Lämpimästi myös kannatan sitä, että palvelut Someron syrjäseuduillakin pidetään mahdollisuuksien mukaan toimivina.
Somerolle pitää saada uusia asukkaita. Someroa tulee markkinoida hyvänä asuinpaikkana.
Somerolla on hyvät liikuntapaikat ja niitä pitää kehittää ja parantaa entisestään.
Somerniemi on Someron alueista lähinnä pääkaupunkiseutua oleva alue ja tulevaisuudessa Somerniemen keihittäminen tulisi olemaan hyväksi myös koko Someron kannalta.